Black Sabbath -basisti Geezer Butler on aiemmin väittänyt käyttäneensä ns. pirunsarvimerkkiä vuosia ennen kuin Ronnie James Dio teki siitä oman tunnuksensa.
Merkki on kuitenkin erityisesti Dion myötävaikutuksesta jäänyt elämään olennaisena osana heavy metalin -kuvastoa.
”Tein sen aina Black Sabbath -kappaleen aikana”, Butler sanoo The Rock Experience With Mike Brunnin haastattelussa. ”Se oli minun juttuni. Käytin pirunsarvimerkkiä vuodesta 1968 lähtien. Ja sitten kun Ronnie liittyi bändiin kaikki näyttivät hänelle ensimmäisellä keikalla Ozzyn rauhanmerkkejä. Ronnie ei tiennyt kuinka vastata siihen. Hän näki minun tekevän pirunsarvet Black Sabbathin aikana ja pari päivää myöhemmin hän sanoi: ’En voi tehdä Ozzyn merkkiä. Haittaako jos lainaan sinun pirunsarvimerkkiäsi?’ ’Anna mennä vaan’, vastasin. Niinpä hän teki sitä jokaisen biisin kohdalla ja teki siitä oman juttunsa. Hän popularisoi sen.”
Pari vuotta sitten Butler kertoi SiriusXM:n Trunk Nation With Eddie Trunk -ohjelmassa samanlaista tarinaa.
”Olen tehnyt sitä merkkiä — minulla on kuvia itsestäni näyttämässä sitä vuodesta 1971”, Butler kertoi tuolloin ja lisäsi, että ei suinkaan ollut itse ensimmäinen merkin käyttäjä.
”Jos katsot tarkemmin Yellow Submarine -albumin kantta, John Lennonin hahmo näyttää sitä vuonna 1966 [albumi julkaistiin vuonna 1969, samanniminen elokuva puolestaan vuotta aiemmin] tai mitä se nyt olikaan. Se on vanha merkki. Minä käytin sitä vain [brittiläisen okkultisti] Aleister Crowleyn esimerkistä.”