Gene Simmons närkästyi, kun Iron Maidenia ei otettu mukaan Rock ’n’ Roll Hall of Fameen – Kunniagallerian toimitusjohtaja vastaa kritiikkiin

Kiss-basistista on "kuvottavaa", ettei hevijättiä otettu mukaan kunniagalleriaan.

Rock and Roll Hall of Fame julkisti eilen kuusi uutta nimitystä, jotka otetaan mukaan kunniagalleriaan. Mukaan kelpuutettiin tänä vuonna Tina Turner, Carole King, The Go-Go’s, Jay-Z, Foo Fighters ja Todd Rundgren. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ehdolla ollut hevijättiläinen Iron Maiden ei sen sijaan päässyt mukaan, siitäkin huolimatta, että yhtye sijoittui yleisöäänestyksessä viiden parhaan joukkoon.

Iron Maidenin rannalle jääminen sai muun muassa Kiss-basisti Gene Simmonsin veren kiehumaan ja basisti kommentoikin asiaa Twitterissä:

”Hall of Fame on huijausta, kun eivät ota Maidenia mukaan. Kuvottavaa!” Simmons jyrähtää.

Myös Kiss-nokkamies Paul Stanley totesi hiljattain, että on suuri vääryys, ettei Maiden oli vieläkään päässyt kunniagalleriaan, vaikka yhtye onkin ollu kelpuutettu mukaan jo vuodesta 2005 lähtien (Hall of Famen sääntöjen mukaan debyyttilevyn julkaisusta on pitänyt kulua vähintään 25 vuotta, jotta artisti tai bändi pääsee edes ehdolle).

”Oli sillä merkitystä heille itselleen tai ei, on hulluutta ettei Maiden ole Hall of Famessa”, Stanley twiittasi huhtikuussa.

”He ovat auttaneet luomaan kokonaisen musiikkigenren. Mitä muuta vielä muka vaaditaan?”

Rock and Roll Hall of Famea on kritisoitu paljon viime vuosina siitä, että sen valitsijaraati ylenkatsoo erityisesti metalliyhtyeitä eikä anna näille riittävästi tunnustusta. Maidenin lisäksi muun muassa Judas Priest ja Motörhead eivät ole vieläkään mukana ja Deep Purplekin pääsi mukaan vasta vuonna 2016, vaikka olisi ollut kelpuutettu jo vuodesta 1993 eteenpäin. Hevimetallin pioneeri Black Sabbathkin nimettiin mukaan vasta 2006 ja Metallica sitä seuraavana vuonna.

Rock and Roll Hall of Famen toimitusjohtaja Greg Harris kommentoi aihetta tuoreessa Audacyn haastattelussa ja vastasi samalla suoraan Twisted Sister -nokkamies Dee Sniderin taannoiseen kommenttiin siitä, ettei Hall of Fame kunnioita heavy metal -genreä.

”Kyllä me kunnioitamme. Juhlistamme rock ’n’ rollin kaikkia muotoja. Maiden on ollut ehdolla, Judas Priest oli ehdolla, Def Leppard otettiin mukaan… Kaikista ehdolla olevista yli 80 prosenttia tulee ennen pitkää myös valituksi”, Harris toteaa.

”Kaikki ovat uskomattomia bändejä, siitä ei ole kahta kysymystäkään – todellakin ehdokkuuden arvoisia. Tänä vuonna ehdolla oli 16 nimeä, mutta kaikkia ei voida ottaa kerralla. Tänä vuonna nimettiin nämä kuusi ja odotamme innolla, mitä ensi vuosi tuo taas tullessaan.”