Goodbye, My Love – kultakurkku Demis Roussos on kuollut

26.1.2015 13:34

Kymmeniä miljoonia albumeita maailmanlaajuisesti myynyt kreikkalainen laulaja Demis Roussos on kuollut 68-vuotiaana.

Egyptissä syntynyt mutta lapsena Kreikkaan perheineen muuttanut Roussos maistoi ensimmäisen kerran suosiota 1960-luvulla progeyhtye Aphrodite’s Childin laulajana.

1970-luvun alussa hän starttasi menestyksekkään soolouran, jonka hiteiksi nousivat muun muassa Forever And Ever, Velvet Mornings ja Goodbye My Love, Goodbye.

Lähes koko aikuisikänsä ylipainon kanssa taistellut Demis Roussos menehtyi ateenalaisessa sairaalassa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa YLE.

Lisää luettavaa