Green Daylta iloisia yllätyksiä englantilaisille

23.8.2012 08:34

Amerikkalaisyhtye Green Day on parhaillaan Euroopassa, niin keikkailemassa kuin promotionaalisissa tehtävissäkin.

Readingin kuuluisalle festivaalille viikonloppuna suuntaavat brittifanit ovat nyt erittäin innoissaan, sillä Green Day on ilmoittanut heittävänsä tapahtumassa yllätyskonsertin. Yhtye aikoo soittaa Readingissa vuonna 1994 ilmestyneen Dookie-albumin kokonaisuudessaan. Green Day paiskaa myös toisen yllätyskeikan, kun se kapuaa Lontoon O2 Shepherd’s Bush Empiren lavalle torstaina 23. elokuuta.

Myös ranskalaiset saavat osansa Green Dayn tempauksista, kun orkesteri esiintyy Pariisin Le Trianonissa maanantaina 27.8.

’¡Uno!’, ’¡Dos!’, ’¡Tré!’ -albumitrilogiaansa parhaillaan promotoiva Green Day on myös paljastanut julkaisevansa oman versionsa Angry Birds -pelistä. Traileri löytyy täältä

Lue yhtyeestä myös juuri ilmestyneestä uudesta Soundista. Suomalaismuusikoiden mietteitä Green Dayn albumitrilogiastakin on tarjolla.

Lisää luettavaa