Grunge-jätin jäsenet ovat hienoja miehiä – Pearl Jam lahjoitti 70 000 dollaria laulajansa pelastaneelle miehelle

28.12.2016 21:53

Juuri kun ehdimme raportoida vastikään Rock and Roll Hall of Fameenkin kelpuutetun Pearl Jam -yhtyeen nokkamies Eddie Vedderin lahjoittaneen joulun alla kuusilapsiselle perheelle 10 000 dollaria, loppuyhtye – kera Vedderin itsensä – pisti lahjoitussumman suuruudessa vielä paremmaksi antamalla 70 000 dollaria solistin hengen pelastaneen miehen lääkärikuluihin.

Tarina sai alkunsa jo viisitoista vuotta sitten, jolloin Vedder joutui veneonnettoomuuteen Havaijilla. Kovat tuulet kaatoivat tuolloin muusikon seurueen kanootin ja laulaja päätyi veden varaan kahden naisen ja veneen melojen kanssa. Loput kolme reissuun osallistujaa lipuivat avuttomina puoliksi hajonneen kanootin kanssa kovaa vauhtia kauemmas, kun Vedder ja naiset jäivät kamppailemaan voimakkaiden virtojen pyörteisiin. Jo huonolta näyttänyt tilanne sai käänteen parempaan, kun lähistöllä veneilleet Ashley Baxter ja tämän Keith-isä kuulivat kolmikon avunhuudot. Baxterit paitsi poimivat kolmikon vedestä veneeseensä, ottivat myös ohjauskyvyttömän kanootin kiinni ja pelastivat loputkin seurueesta myrskytuulten armoilta.

Nyt 15 vuotta myöhemmin, Keith joutui itse vakavaan onnettomuuteen, jossa ruosteinen ankkuri miltei katkaisi miehen jalan, aiheuttaen vakavan luutulehduksen. Jostakin kumman kohtalon oikusta Ashley törmäsi vähän tämän jälkeen Kacky Ovrom Chamberlainiin, yhteen tuolloin reilu vuosikymmen sitten pelastamistaan naisista, ja mainitsi tälle isänsä vaikeasta tilanteesta. Eipä aikaakaan, kun Chamberlain auttoi perustamaan GoFundMe-sivun Keithin avittamiseksi, keräten nopeasti 70 000 dollaria tämän lääkärikuluihin. Tämän lisäksi Chamberlain otti asian tiimoilta yhteyttä Vedderiin, jonka jälkeen Pearl Jam -jäsenet lahjoittivat yksissä tuumin toiset 70 000 dollaria, nostaen yhteissumman kerrasta reiluun 140 000 dollariin.

Katso pätkä hämmästyttävästä tarinasta tästä:

Lisää luettavaa