Haluaisitko päästä kuulemaan Queenin tuotantoa konserttisaleissa? Loppuvuodesta onnistuu

Alan Davidson / Shutterstock / AOP

Iloisia uutisia Queenin ystäville! Tiedote kertoo, että loppuvuodesta pääsee ihmettelemään Freddie Mercuryn, Brian Mayn, Roger Taylorin ja John Deaconin loihtimaa säveltaidetta konserttisaleissa. Esittäjänä toimii Kimmo Blomin luotsaama The Miracle -yhtye.

Blom ei todellakaan ole ensi kertaa astumassa Freddien saappaisiin, sillä The Miracle – A Night with Queen -musiikkishow’ta on esitetty Suomessa jo parin vuosikymmenen ajan muun muassa Helsingin Casinossa. Tulevan kiertueen keskiössä on 30 vuotta juuri täyttänyt Innuendo-albumi.

The Show Must Go on! Innuendo on massiivinen, monipuolinen ja jopa hieman tummanpuhuva albumi ja se jäikin viimeiseksi Freddie Mercuryn elinaikana julkaistuksi Queen-levyksi. Levyn päättävä Show Must Go On -kappale on taiteilijan testamentti. Pimeys väistyy ja show’n täytyy jatkua”, Kimmo Blom sanoo tiedotteessa.

Innuendo-albumin ilmestymisen aikaan Freddie Mercury ei enää ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa, jotta yhtye olisi voinut lähteä kiertueille, joten meidän piti käyttää mielikuvitusta ja kuvitella, miltä Innuendo-kiertue olisi voinut näyttää, jos se olisi aikanaan toteutettu. Mukana on siis paljon 1980–luvun tunnelmaa Music Televisionin ja videoiden kultakaudelta ja Queenin myöhemmän ajan musiikillista ilotulitusta.”

Show’n esittävät Kimmo Blom (laulu), Leo Kaukomies (kitara), Tuomas Heikkinen (kitara), Timo Pudas (koskettimet), Heikki Venhola (basso), Eero Kaukomies (rummut, laulu). Kiertueaikataulu on seuraava:
12.11. Kangasala-talo, Kangasala
13.11. Rauma-sali, Rauma
19.11. Warkaus-sali, Varkaus
20.11. Kuusankoskitalo, Kouvola
26.11. Sello-sali, Espoo
27.11. Hyvinkää-sali, Hyvinkää
3.12. Teatteri Provinssi, Salo
4.12. Ravirata, Pori
5.12. Kulttuuritalo Virta, Imatra
11.12. Ritz, Vaasa