Hc-punk-veteraani sanoo Metallican toimineen oikein paljon porua herättäneessä Napster-jupakassa – ”Lars oli oikeassa”

Kuten tunnettua, Metallica haastoi vuosituhannen vaihteessa tiedostonjakopalvelu Napsterin näyttävästi oikeuteen ja sai samalla ilmaisen musiikin makuun päässeiden kuluttajien vihat niskaansa. Vuodesta 1994 hardcodea tahkonneen amerikkalaisen Hatebreedin solisti Jamey Jasta on tarkastellut tulloisia tapahtumia näin lähemmäs parikymmentä vuotta myöhemmin ja tullut tulokseen, että Lars Ulrich ja kumppanit toimivat tuolloin kaikesta vastustuksesta huolimatta aivan oikein. Jasta tekee mielipiteensä selväksi juuri julkaisemallaan T-paidalla, jossa komeilee teksti: ”Lars oli oikeassa”.

Lisäksi mies harmittelee Speak N’ Destroyn haastattelussa, kuinka hankalaa Metallican puolustaminen julkisesti olisi kohun ollesa kuumimmillaan ollut.

”Meidän täytyi olla tarkkana rajojen kanssa. ’Älä vaikuta siltä, että välittäisit rahasta’, sillä jos käärit punk rockissa ja hardcoressa vähänkin tuohta, olet heti myynyt itsesi ja porukka hyppää pois kyydistä.”

”Albumimme vuoti aikaisin emmekä tienneet millainen vaikutus sillä olisi ensimmäisen viikon myyntiin. Yhdessä vaiheessa oli puhetta, että myisimme 50 000 kappaletta ensimmäisellä viikolla, mikä oli enemmän kuin monet tyylilajin bändit ovat myyneet koko urallaan. Ihmiset latasivat levyä myös sabotointimielessä.”

”Metallica puhui asiasta, joten jotkut sanoivat ’Noh, nytpä laitetaankin sitten kaikki heidän matskunsa saataville!’ Kun tulet suosituksi et oikein ymmärräkään, että on satoja ellei tuhansia ihmisiä jotka eivät pidä siitä lainkaan. Ajattelin että ihmiset olisivat onnellisia siitä, että kundit joilla ei ollut mitään olivat päässeet major-yhtiön listoille. Luulin sen olevan amerikkalainen unelma! Ajattelin ihmisten olevan innoissaan! Sitten sain kuulla ihmisten puhuvan meidän myyneen itsemme sainautuessamme Universalille ja he aikoivat vain varastaa levymme. Se särki sydämeni.”

”Miksikö? Me paiskimme töitä todella kovaa. Emme olleet rikkaita. Minulla oli vastasyntynyt tytär. Vuokrani oli rästissä. Ja siinä vaiheessa meitä pidettiin isona bändinä. Tyttöystäväni oli varsinainen enkeli tukiessaan minua. Sitten kaikki nämä ihmiset joita pidin ’ystävinäni’ ja faneinani menivät nettiin ja varastivat levymme kuukausia ennen sen ilmestymistä. Se oli sydäntä särkevää.”

Jasta lisää lopuksi, että ilman Napsteria Hatebreedin ja monen muun aikalaisen albumit olisivat hyvinkin saattaneet hätyytellä kulta- ja platinarajoja, mutta lopulta piratismi esti näiden rajapyykkien saavuttamisen.