Heaven And Hell harkitsi jatkavansa vielä Dion kuoleman jälkeen, sanoo Vinny Appice – Laulajakin oli jo kiikarissa

Legendan saappaat olisi täytetty toisella legendalla.
1.2.2021 12:52

Kun Ronnie James Dio kuoli, samalla kuopattiin myös Heaven And Hell -yhtye, jossa Dion lisäksi vaikuttivat Black Sabbath -miehet Tony Iommi ja Geezer Butler sekä rumpali Vinny Appice. Tuoreessa Rock Fantasyn haastattelussa Appice sanoo yhtyeen kuitenkin harkinneen jatkavansa vielä Dion kuoleman jälkeenkin ja sopiva sekä halukas laulajakin olisi ollut tiedossa; Judas Priestin Rob Halford.

Kaikki lähti Appicen mukaan siitä, kun vuonna 1992 Ozzy Osbourne kutsui tuohon aikaan Black Sabbath -nimen alla operoineen nelikon lämppärikseen No More Tours -kiertueen kahdelle viimeiselle keikalle. Iommi, Butler ja Appice suostuivat ilomielin, mutta Ronnie James Dio ei halunnut lämmitellä miestä, jonka korvaajaksi tämä aikanaan Sabbathiin pestattiin. Dio nosti kytkintä ja Halford hälytettiin pikavauhtia avuksi.

”Soitimme keikan Phoenixissa Ronnien kanssa ja seuraava päivä oli vapaa, joten pidimme treenit Halfordin kanssa. Se oli joku ihan tavallinen treenikämppäkompleksi. Rob, Iommi, Butler ja minä kävelimme sisään ja ihmiset katsoivat, että mitä vittua täällä tapahtuu? Muistan hyvin kaikkien ilmeet”, Appice muistelee.

”Treenasimme Robin kanssa kaksi, kolme tuntia ja kävimme läpi biisejä, joita en ollut koskaan soittanut. Ozzyn aikaista [Black Sabbath -kamaa]. Soitimme vain kaksi Dion biisiä. Tony ja Geezer eivät olleet myöskään soittaneet joitain niistä biiseistä pitkiin aikoihin enkä minä ollut soittanut niitä koskaan. Ja nyt soitimme niitä Robin kanssa ja kaikki olivat veitsen terällä. Soitosta puuttui rutiinin tuoma varmuus, joten se oli hieman hermostuttavaa.”

”Mutta se kuulosti hyvältä ja Rob suoriutui keikoista hyvin – siitäkin huolimatta, että teleprompteri sammui. Onneksi Robilla oli sanat paperilapuilla, mutta hän ei nähnyt niitä – hänen piti polvistua lavalle lukeakseen niitä vitun lappuja! Mutta se kuulosti hyvältä ja ihmiset pitivät siitä.”

Homma toimi niinkin hyvin, että yhtye harkitsi jo tuolloin jatkavansa Halfordin kanssa, mutta pian sen jälkeen Iommi ja Butler palasivatkin Ozzyn ja rumpali Bill Wardin eli Black Sabbathin alkuperäiskokoonpanon kanssa yhteen. Vuosia myöhemmin Dio, Iommi, Butler ja Appice tekivät kuitenkin paluun Heaven And Hell -nimellä ja bändi pysyi aktiivisena Dion kuolemaan saakka.

”Kun Ronnie menehtyi [vuonna 2010], puhuimme taas mahdollisesta jatkosta [Halfordin kanssa], kunhan pöly laskeutuu. Itse asiassa Rob halusi sitä kovasti. Aina kun näimme tyyliin jossain palkintogaalassa, hän sanoi minulle puhuvansa asiasta Tonyn kanssa. Lähetin jopa ihan hiljattain managereille viestiä asiasta, että voisimme helposti tehdä levyn Robin kanssa ilman, että meidän tarvitsisi edes tavata toisiamme. Sillä tavallahan asiat nykyään tehdään”, Appice paljastaa.

Lisää luettavaa