Heinolan vaihtoehtosuuruus yllättää: miehistössä muutoksia!

Apulanta on ilmoittanut vaihtavansa basistia – toisin sanoen Sami ”Parta-Sami” Lehtinen jättää tehtävänsä heinolalaisbändissä. Yhtye lupaa esitellä uuden jäsenensä Kaarinan Saaristo Open Airissa 6. kesäkuuta.

Ex-Apulanta-herra Tuukka Temostahan olisi voinut vaikka veikata ”paluumuuttajaksi”, mutta mieshän tuhosi juuri bassonsa… Lisää aiheesta täällä.

Apulanta kertoo miehistönvaihdoksesta seuraavalla tavalla:

”Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Sami Lehtinen jättää tehtävänsä yhtiön matalataajuusosaston projektijohtajana. Lehtinen aloitti yhtiön palveluksessa vuonna 2001 toimien keskiääniääniosaston lisäsisällöntuottajana. Vuonna 2005 Lehtinen siirtyi yhtiön sisällä matalataajuusosaston projektijohtajaksi. Toimessaan Lehtinen oli edesauttamassa Apulanta Oy:n ennätyksellistä 21 singlelistan ykköspaikan saavuttamista, sekä kohoamista vaikutusvaltaiseksi superyhtyeeksi ja alan kiistattomaksi menestystarinaksi. Lehtinen jatkoi toimessaan vuoden 2014 toukokuuhun asti. Lehtisen uran varrelle mahtuu yli 10 kulta- ja platinalevyä. Käytännön kenttätyöpäiviä Lehtiselle ehti kertyä useita satoja. 

Sekä Lehtinen että Apulanta Oy ovat sopineet ratkaisusta hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Suunnanmuutoksen myötä kapasiteettini painottuu uusiin haasteisiin, Lehtinen kommentoi.