Tästä tuli hyvä päivä perinteisen heavy metalin ystäville. Nythän on nimittäin niin, että Helloween aikoo jatkaa hyväksi havaitulla superkokoonpanolinjallaan, ja tiedossa on sekä uusi albumi että kiertue. Ja se kiertue saapuu Suomeenkin, mikä alan yleisöä saletisti ilahduttaa. Hyvä!
Teidote kertoo, että Kai Hansenilla ja Michael Kiskellä vahvistettu Helloween esiintyy Alive II -maailmankiertueellaan Helsingin Jäähallin Black Box -tiloissa 29. lokakuuta 2020. Pääsyliput tulevat myyntiin 9. joulukuuta, ja hintaa niillä on 53 euroa.
Mitä siihen uuteen levyyn tulee, sen julkaisuajankohdasta ei ole vielä tarkempaa tietoa. “Vuosien 2017–19 kiertue hioi meistä jälleen yhtenäisen bändin, ja nyt olemme uudella innolla tekemässä seuraavaa albumiamme”, laulaja Andi Deris kertoo tiedotteessa. Valistuneena veikkauksena voisi heittää, että eiköhän se tuossa kevätkaudella saada kuultavaksi, niin on sitten jotain, minkä tiimoilta kiertää.