HS: Kaksikko kiristi Remu Aaltoselta rahaa ja auton väkivallalla uhaten, hovioikeus alensi tuomiota

4.1.2023 12:50

Remu Aaltoselta rahaa kiristäneen kaksikon tuomio lieveni hovioikeudessa, uutisoi Helsingin Sanomat. Aaltosen ovelle saapuneet mies ja nainen vaativat väkivallalla uhaten Remua tekemään 60 000 euron suuruisen tilisiirron sekä luovuttamaan 45 000 euron arvoinen autonsa. Aaltonen allekirjoitti lopulta auton luovutusilmoituksen.

Kiristämisen taustalla oli Helsingin Sanomien mukaan Aaltoseen kohdistunut rikosepäily, jota syyttäjä ei kuitenkaan ollut vienyt eteenpäin. Toinen tuomituista oli paheksunut syyttäjän päätöstä ja ryhtynyt hakemaan sovitusta omin avuin. Rikos tapahtui syksyllä 2018.

Tekijät tuomittiin aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä kiristyksestä vankeusrangaistuksiin. Asia vietiin hovioikeuteen, jonka mukaan rikos ei täyttänyt törkeän tekomuodon tunnusmerkistöä. Niinpä miehen rangaistus lieveni yli vuoden vankeustuomiosta yhdeksään kuukauteen vankeutta. Nainen sai puolestaan viiden kuukauden vankeustuomion. Myös Aaltoselle maksettavan kärsimyskorvauksen määrä aleni 800 euroon.

Lisää luettavaa