Hukutaan paskaan Huoran mukana – Ennakkokuuntelussa suorasanainen debyyttialbumi

Lost In Musicissa pääsee kuulemaan muun muassa Huoran musiikkia.

Nasevasti nimetty punkbändi Huora julkaisee viikon päästä nasevasti nimetyn debyyttialbuminsa Hukutaan paskaan. Se tarjoaa pitkäsoitollisen enemmän tai vähemmän sitä samaa suorasanaisesti kantaa ottavaa punkia, mitä tarjosivat ihastuttaneet singlet Kovia ja kiljua sekä Sori siitä.

Tuleva pitkäsoitto on nyt ennakkokuunneltavissa Soundissa tästä hetkestä sunnuntai-iltaan. Soitin sulkeutuu siis sunnuntaina 19.3. klo 22. Levykaupasta Huoraa saa perjantaina 24.3.

– Levyn tekeminen oli saatanan hauskaa hyvällä porukalla, mutta ”Ai niin, ne demotukset ois kannattanut tehdä!” -lause kertoo hyvin kuinka suunnitelmallisesta prosessista oli kyse. Koska tehtiin fiiliksellä, niin käytännön yllätyksiä tuli välillä eteen, kuvailee yhtye albumiprosessia.

– Fiiliksellä tuli myös helvetin hyvä lopputulos. Levyllä on kuultavissa bändin ihan ensimmäinen biisi, mitä on ikinä tehty sekä ralli, joka valmistui kaksi viikkoa ennen nauhoitusta ja sai lopullisen muotonsa lennosta studiossa.

Huoraan voi tutustua paremmin Soundin Tarkkailuluokka-haastattelun kautta.

Huora on yhtäkuin:

Anni Lötjönen – laulu
Paavo Pekkonen – kitara
Ere Manninen – basso
Saku Sahlstedt – rummut

Keikkojakin riittää, tähän tapaan:

17.03.2017 Leipätehdas, Vaasa
18.03.2017 Gong, Turku
24.03.2017 Dogs Home, Tampere Levynjulkkarikeikka
30.03.2017 45 Special, Oulu
31.03.2017 Freetime, Jyväskylä
01.04.2017 Suisto, Hämeenlinna + Teppo Vapaus
13.04.2017 On the Rocks, Helsinki
19.04.2017 Klubi, Tampere
22.04.2017 HVNK PNKRCK, Hyvinkää
06.05.2017 TVO, Turku
12.05.2017 Henrys Pub, Kuopio
13.05.2017 Kulma, Kajaani
19.05.2017 Bar15, Seinäjoki
02.06.2017 Tuiskula, Nivala
03.06.2017 Marks, Joensuu
23.06.2017 Nummirock, Kauhajoki
07.07.2017 Jokelan Närkästysjuhlat, Jokela
14.07.2017 Pioneerifest, Koria
15.07.2017 Sunset Beach Party, Karkkila
05.08.2017 Porisphere, Pori