Kun Insomniumin viidennen levyn intro Inertia käynnistyy, selkäpiitä kutkuttelee jännästi: haikean kaihoisa startti pistää aistit heräämään ja mielen avautumaan. Eikä Insomnium petä. One For Sorrow on tunnelmallisesti äärettömän vahva levy, jonka täyteläisyys jaksaa hämmästyttää, koska sitä ei ole luotu ylituottamisella tai ylenpalttisella studiokikkailulla.
Insomnium on saanut kehuja melodiatajustaan ja uutuudellaan bändi ratsastaa näillä vanhoilla ansioillaan kenties vieläkin ylväämmin. One For Sorrow on levy, jolta on vaikea poimia yksittäisiä biisejä edustamaan koko albumia. Pikemminkin se muodostaa kokonaisuuden, jonka aikana voi kokea vihaa, rakkautta, luopumista, ahdistusta, pettymystä ja levollisuutta.
Insomnium tasapainoilee nokkelasti sävellysten yksinkertaisuuden ja sovitusten rikkaiden nyanssien välisellä aidalla sillä seurauksella, että lopputulos on täydellisesti balanssissa. Insomniumin melodiseen deathiin on vahvistuneen melankolisen ilmaisun myötä hiipinyt vaikutteita, joissa tuntuvat lyövän kättä varhainen The Gathering sekä Paradise Lost Iconinsa (1993) aikoihin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Insomnium olisi vanhanaikainen. Päinvastoin. Yhtyeen vahva läsnäolon tuntu puhaltaa moiset ajatukset kevyesti taivaan tuuliin.
Insomnium on saanut aikaan levyn, jonka äärellä voisi vuodattaa vaikka kyyneleen kokemuksen väkevyydestä kumpuavan riemullisuuden tähden.
