Jäähyväiset lähestyvät – täällä voit vielä nähdä I Walk The Line -yhtyeen

"Oltiin tehty bändiä ilman taukoja about seitsemän vuotta ja meininki alkoi mennä liian vakavaksi."
30.3.2016 14:50

Kuluvan vuosituhannen merkittäviin kotimaisiin punk rock -yhtyeisiin lukeutuva, vuonna 2003 uransa aloittanut I Walk The Line lopettaa toimintansa huhtikuussa soitettavaan jäähyväiskiertueeseen.

Vuodesta 2010 asti tauolla ollut viisikko on mahdollista nähdä lavalla vielä kerran bändille itselleen tärkeissä kaupungeissa. Jäähyväiskiertueen setti tulee olemaan läpileikkaus I Walk The Linen urasta, mutta erityispainotuksen saa ensi keväänä 10-vuotisjuhliaan viettävä Desolation Street -albumi.

– Soitettiin edelliset konsertit vuonna 2010 ja jäätiin sitten tauolle, monestakin syystä. Oltiin tehty bändiä ilman taukoja about seitsemän vuotta ja meininki alkoi mennä liian vakavaksi. Samalla hommasta hävisi hauskuus, valottaa yhtyeen basistilaulaja Ville Rönkkö tuoreimmassa Soundissa.

Saksassakin vuoden 2008 Black Wave Rising -pitkäsoitollaan suosiota saavuttaneen I Walk The Linen viimeiseksi jäänyt kokopitkä on vuonna 2010 ilmestynyt Laguage Of The Lost.

– Päätettiin kasata rivit vielä kerran ja laittaa orkesteri nätisti pakettiin, Rönkkö jatkaa ja lisää ilmassa olevan hieman haikeuttakin.

– Toisaalta musiikin tekeminen jatkuu muissa merkeissä, joten eihän tämä sen suurempia itkuja aiheuta, mies summaa.

I Walk The Linen tarun päätyttyä suurin osa bändin jäsenistä jatkaa uusien ja vanhojen musiikillisten harrasteiden parissa. Rönkköt Ville ja Antti (kitara) ovat aktiivisia pian 20 vuotta täyttävän Wasted-yhtyeensä kanssa. Jussi (Kenttämaa, rummut) paukuttaa hardcorea Hero Dishonest -orkesterissa ja punk rockia No Shamen riveissä. Jani (Koskinen, kitara) puolestaan puuhaa popin parissa Särkyneet-yhtyeessä Annan (Pirkola, koskettimet) luodessa uraa musiikin ulkopuolella.

– Wasted täyttää ensi syksynä kaksikymmentä. Juhlistamme merkkipaalua julkaisemalla viiden biisin minialbumin ja kierrämme ainakin Suomessa, Saksassa ja Puolassa, kertoo Rönkkö.

Mustiin pukeutuvan I Walk The Linen voit nähdä vielä seuraavissa jäähyväiskiertueen pysähdyspaikoissa:

Pe 8.4.2016 Joensuu, Kerubi (+Relentless)
La 9.4.2016 Tampere, Klubi
To 21.4.2016 Turku, Klubi (+1981)
Pe 22.4.2016 Jyväskylä, Musta Kynnys (+Presley Bastards)
La 23.4.2016 Helsinki, Kuudes Linja (+Kesä)

Ville Rönkköä Soundissa 3/2016 haastatteli Timo Isoaho.

Lisää luettavaa