Skotlantilainen rumpali Edward ”Ted” McKenna, joka ehti uransa aikana musisoida muun muassa The Sensational Alex Harvey Bandin, Rory Gallagherin taustayhtyeen, The Michael Schenker Groupin sekä Ian Gillanin sooloyhtyeen riveissä, on kuollut 68-vuotiaana. Mies menehtyi ystävänsä Facebookissa jakaman suruviestin mukaan verenvuotoon, joka alkoi kesken ”ei-pakollisen leikkauksen”. Samaisen viestin mukaan kirurgit yrittivät pelastaa McKennaa jopa kymmenen tunnin ajan, mutta verenvuotoa ei suurista ponnisteluista huolimatta saatu tyrehdytettyä.
Lennoxtownissa, East Dunbartonshiressa syntynyt McKenna soitti laulaja-kitaristi Rory Gallagherin yhtyeessä vuosina 1978–1981 ja toimi sessiomuusikkona Greg Laken ja Gary Mooren kanssa The Greg Lake Bandille ja lainasi musiikillisia lahjojaan 80-luvulla muun muassa Michael Schenker Groupin, Bugatti & Muskerin sekä Deep Purple -laulaja Ian Gillanin käyttöön.
Miehen oli tarkoitus soittaa seuraavalla Michael Schenker Festin studioalbumilla ja osallistua sen ilmestymisen jälkeiselle kiertueelle.
Myös Michael Schenker on esittänyt omat suruvalittelunsa McKennan poismenon johdosta Facebook-sivuillaan.