Iron Maiden on valmis kokeilemaan kaikenlaista, mutta yhteen musiikkityyliin bändi ei koske, sanoo Adrian Smith

Iron Maiden promotoi nyt ahkerasti tuoretta Senjutsu-albumiaan, ja Adrian Smith on saanut jutella yhden jos toisenkin toimittajan kanssa aiheesta. Eri toimittajilla näyttää olevan samansuuntaisia kysymyksiä laadittuna: Smith saa esimerkiksi tämän tästä kertoa, mistä vaikuttimista Senjutsun ensimmäinen single Writing on the Wall on syntynyt. Sävellys kun poikkeaa tyypillisestä Maiden-kaavasta.

Soundissa 7/21 Vesa Siltanen tuumasi Smithille, että kappaleessa kuuluu jopa country-vaikutteita, mutta kitaristi itse hahmotti biisin enemmän folk-pohjaisena tuotoksena. Samanlainen keskustelu käytiin hiljattain myös Smithin ja australialaisen Triple M Hard’n’Heavy -ohjelman juontajan välillä – ja samalla kuultiin, mihin musiikkityyliin Maiden ei tule ikinä koskemaan pitkällä tikullakaan. Haastattelun voi kuunnella Blabbermouthin välityksellä.

”Minusta siinä kappaleessa on kysymys enemmän englantilaisesta folkista. Ja jos mietit vanhaa englantilasta folkmusiikkia, niin sehän kulkeutui Amerikkaan satoja vuosia sitten ja sekoittui cajunin ja bluesin kanssa, ja siitä syntyi amerikkalainen country”, Smith sanoi haastattelussa.

”Puhun nyt siis folkista, en funkista”, Smith korjasi, kun luuli toimittajan kuulleen hänen vastauksensa väärin. ”Jos on jotain, mitä Iron Maiden ei koskaan kokeile, niin se on funk. Niin paljon kuin itse pidänkin siitä, en usko että koskaan tekisimme mitään sellaista. En voi kuvitella Steveä släppäämässä bassollaan.”

Soundin arviossa Kimmo K. Koskinen toteaa Senjutsun aivan passeliksi, joskin hieman turvonneeksi kolmen tähden levyksi. Writing on the Wall saa kriitikolta kehuja southern rock -sävyistään, eli kappale tosiaan herättää monenkirjavia mielikuvia. Lue arvio tästä.