Iron Maidenin fanit ovat kuulemma nihkeitä lämmittelijöille – miltä näytti, kun Ghost avasi Maiden-keikan Yhdysvalloissa?

5.6.2017 07:52

Shinedown-yhtyeen kitaristi Zach Myers kertoi taannoin Facebookissa tunnelmiaan Iron Maidenin kanssa tehdyn kiertueen jälkeen. Myers kirjoitti, miten häntä oli varoitettu etukäteen, kuinka Maidenin fanikunta on pahamaineisen hankala lämmittelijöille – ”faneille te olette vain jotain, mikä on yleisön ja sen lempibändin välissä. Jos te ette olisi paikalla, Maiden voisi aloittaa aiemmin”, kitaristia evästettiin ennen rundia. Loppu hyvin, kaikki hyvin: vaikka pääesiintyjän kuulijakunta oli todella hankala vakuuttaa, Myers kirjoitti kiertueen olleen lopulta yksi bändin parhaista.

Nyt Ruotsin hard rock -suuruus Ghost kiertää Amerikkaa Iron Maidenin kera, ja Blabbermouth nosti esille ok-laatuista videokuvaa Tobias Forgen ja kumppaneiden konsertista Virginian Bristow’sta. Katso kolmen biisin verran livekuvaa tapahtumasta alta. Tanakasti bändi ainakin vetää, oli yleisö sitten miten nihkeänä tai innokkaana hyvänsä. Ja näin:

Lisää luettavaa