Jacksonien muusikkoperheen ankarana isänä ja lastensa managerina toiminut Joe Jackson menehtyi keskiviikkoaamuna 27. kesäkuuta losangelesilaissairaalassa, jossa tätä hoidettiin vakavan syöpäsairauden johdosta. Jacksonin kuoleman on Rolling Stone -lehdelle vahvistanut tämän läheinen ystävä.
Joe luotsasi 1960-luvulla poikiensa Jackie, Tito ja Jermainen muodostaman The Jackson Brothersin, josta myöhemmin tuli Marlon ja Michael Jacksonin myötä The Jackson 5, maailmanmaineeseen lukuisten keikkojen myötä ja hankkimalla näille lopulta levytyssopimuksen Motown Recordsin kanssa 1969. Perheen pää ohjasi lapsiaan myös näiden soolouralla: Joe toimi esimerkiksi Michael Jacksonin managerina Off The Wall -levyyn (1979) saakka.
Myöhempinä vuosina Joen lapset, Michael mukaanluettuna, kertoivat julkisuudessa isänsä pitäneen ankaraa kuria ja järjestystä. Michael kertoi vuonna 1993 Oprah Winfreyn ohjelmassa vieraillessaan isänsä istuneen Jackson 5 -yhtyeen treenatessa tuolissaan vyö kädessään ja antaneen piiskaa sekä haukkuneen kovasanaisesti, jos laulu ei mennyt oikein. Lisäksi hän vaati lastensa kutsuvan tätä Josephiksi isän sijaan. Sekä Joe että vaimonsa Katherine kielsivät väitteet pahoinpitelystä, mutta Joe myönsi käyttäneensä vitsaa puolustautuen sen olleen ajan tapa.
Ankarista kasvatusmetodeista huolimatta hän oli pidetty perheen pää ja Michael vietti Neverland Ranchillaan vuosittaista Joseph Jacksonin päivää. Myös miehen lastenlapset ovat muistaneet isoisäänsä julkaisten kauniita muistokirjoituksia sosiaalisessa mediassa.
”Joe oli voimakastahtoinen mies, joka tiedosti omat epätäydellisyytensä ja sankarillisesti nosti poikansa ja tyttärensä Indianan terästehtaista maailmanlaajuiseen supertähteyteen. Herra Jacksonin panos musiikin historiaan on mittaamaton”, kirjoittivat Michael Jacksonin perikuntaa johtavat John Branca ja John McClain julkaisemassaan tiedotteessa.
”Muistan, kun hän toi lahjakkaat lapsensa Motowniin. Näin miten kurinalaisia he olivat ja miten hän ja vaimonsa Katherine olivat istuttaneet heihin vahvan työmoraalin. Ilman Joen sitoutumista maailma ei ehkä olisi koskaan kokenut Jackson 5:n musiikillista lahjaa ja maailman mahtavinta viihdyttäjää Michael Jacksonia”, kommentoi puolestaan Motown Recordsin perustaja Berry Gordy.
RIP to the king that made everything possible!!! I love you grandpa 🖤🖤 pic.twitter.com/SI1C7lUuG6
— Randy Jackson Jr (@randyjacksonjr) June 27, 2018
Disgusted by some of the comments I’m reading about my grandpa Joe by those who didn’t even know him. Please don't just regurgitate what you were spoon fed by the press. Joe was loved by our ENTIRE family and our hearts are in pain. Let us grieve without the nastiness.#ripthehawk
— Taj Jackson (@tajjackson3) June 27, 2018