Jos James Hetfield oli Grammy-gaalassa vihainen mies, saattoi Megadethin Dave Mustainenkin sisällä hivenen kiehua

13.2.2017 15:24

Ensin hyvät uutiset: Megadeth palkittiin viikonlopun Grammy-gaalassa parhaan metallibiisin palkinnolla. Tämä olikin yhtyeelle ensimmäinen lajiaan. Orkesteri palkittiin viimevuotisen Dystopia-levyn nimikappaleesta, ja sarjan muita ehdokkaita olivat Baroness, Gojira, Korn ja Periphery.

”Fantastista! Eihän siinä mennytkään kuin kaksitoista yritystä, ennen kuin saimme tämän”, laulaja Dave Mustaine riemuitsi kiitospuheessaan ja jatkoi:

”Haluan kiittää Jeesusta, vaimoani, lapsiani sekä koko bändin vaimoja ja lapsia. Haluan kiittää myös managementtiamme, levy-yhtiötämme, asianajajaamme ja koko työryhmäämme sekä erityisesti teitä, koko metalliyhteisöä.”

Hyvin menee, siis, ja palkinto tuli kotiin. Siis mistä syystä Mustainella saattoi kaikista hymyistä huolimatta kiehua sisällä?

No, esimerkiksi siitä, että kun Megadeth asteli lavalle noutamaan palkintoaan, housebändi soitti taustalla – tadaa! – Metallican Master of Puppetsia. Näin kertoo muun muassa Blabbermouth.

Ok, ovathan vanhat riitapukarit Megadeth ja Metallica saaneet viime aikoina välejään paranneltua, mutta ehkä Mustaine olisi saattanut haluta pokata edes tämän pystin ilman, että Metallican haamu jollain tavalla leijailisi taustalla. Ja kun show’n muut ongelmakohdat ottaa lukuun, voi olla, että järjestäjäorganisaatio saa käydä vähän jälkipuintia gaalan tiimoilta. Sattuu sitä isossakin maailmassa!

Lisää luettavaa