Jarkko Martikainen rakentaa viidettä sooloaan

Jarkko Martikainen valmistelee syksylle seuraajaa kahden vuoden takaiselle Uskolle, ja esimerkiksi Balladi palavasta talosta -laulu onkin kelpo valtti iskettäväksi pöytään, jonka ympärille kokoontuu jo keväällä kovia lauluntekijöitä Matti Johannes Koivusta J. Karjalaisen ja Anssi Kelan kautta Ismo Alankoon.

Jarkon viides katsoo sikäli uuteen suuntaan, että sen myötä esiin astuu bändi, johon mies pyysi bassoon Samae Koskisen ja rumpuihin vanhan Psychoplasma-aseveljensä Ema Hurskaisen.

– Kumpikin myös laulaa, ja Sami on lisäksi ollut vahva tekijä tuotannossa. Eman äkkäsin mukaan, kun hän mainitsi kaipaavansa muutakin Eläkeläisten oheen, Martikainen kertaa Soundin uutisille. – Levyllä tullaan kuulemaan lisäksi jousikvartettia, Pekka Kuusiston viulua ja muitakin vieraita.

Ydintrion soundi pääsee hyvin esiin kappaleissa Tämä vaikea elämä ja Virheet on tehtävä itse.

– Yksinkertaistaminen tapahtui tarpeettomia siltoja, väliosia ja lopukkeita polttamalla. Samista ja Emasta oli mittava apu, sillä hehän ovat molemmat myös lauluntekijöitä.

Vuolainta keskustelua tullevat herättämään Adolf Hitlerin lemmikki-schäferin pään sisään sukeltava melankolinen Blondi sekä railakas, osin omaelämäkerrallinen Ei-toivotut laulut.

(Kuva: Ari Ijäs / A-lehdet)