Jonne Aaronilla huima maailmanennätysyritys

Turussa järjestettävällä Down By The Laituri -festivaalilla eletään jännittäviä hetkiä torstaina 25. heinäkuuta, sillä tamperelaisartisti Jonne Aaron aikoo laulaa nostolava-auton korissa, joka nostetaan sadan metrin korkeuteen.

Mikäli tämä ”yläilmojen keikka” onnistuu suunnitelmien mukaan, kyseessä on uusi maailmanennätys. Yrityksestä onkin tehty virallinen ennakkoilmoitus Guinnessin ennätysten kirjaajille.

Tapaus dokumentoidaan tarkasti, jotta spekulaatioille ei jäisi tilaa.

– Otamme koko ajan kuvia tapahtumasta ja muun muassa mittauslaitteistosta. Korkeusmittari näyttää korin korkeuden realistisesti, hankkeessaa mukana olevan Janneniskan varatoimitusjohtaja Ville Helminen sanoo.

Ilmoituksen mukaan myös ”äänentoisto on järjestetty niin, että esimerkiksi tuuli ei sekoita ylhäältä tulevaa Jonnen laulua ja maassa sijaitsevalla lavalla soittavan bändin toimitusta”.

Down By The Laiturin illan pääkonsertissa esiintyvät jonne Aaronin lisäksi Korroosio (!), Laura Närhi, Anssi Kela, Paula Koivuniemi ja Irina.