”Jotain on tehtävä” – Twisted Sister -nokkamies ja Testament-kitaristi puhuvat aselakien tiukentamisen puolesta

Dee Snider.
AOP

Muusikot reagoivat viime viikonlopun ampumatapauksiin.

Yhdysvalloissa tapahtui viime viikonloppuna kaksi joukkoampumavälikohtausta, jotka vaativat ainakin 29 kuolonuhria ja joissa loukkaantui moninkertainen määrä. Lauantaina 3. elokuuta Teksasin El Pasossa aseistettu mies avasi tulen Walmartissa surmaten 20 henkeä. Sunnuntaina 4. elokuuta puolestaan Ohion Daytonissa naamioitu ja raskaasti aseistettu mies ampui yhdeksän henkeä kuoliaaksi.

Maailmalla on reagoitu näihin surullisiin ja traagisiin tapauksiin ja monet ovat vaatineet aselakien tiukentamista. Yksi heistä on Twisted Sisterin laulajana tunnettu Dee Snider, joka kommentoi joukkoampumisia Twitterissä.

”Perustuslain toisen lisäyksen (oikeus omistaa ja kantaa ampuma-asetta) kannattajana sekä piilotetun aseen kantajana minun on todettavam että jotain on tehtävä aselakiemme suhteen. Väestön aseistaminen ei toiminut El Pasossa. Siellä on mahdollista avoimesti, piilotetusti ja kampuksissa – paikka on aseistettu. Eikä se silti estänyt joukkoampumista”, Snider kirjoittaa.

Myös avoimesti poliittisista näkemyksistään puhuva Testament-kitaristi Alex Skolnick otti kantaa viikonlopun tapahtumiin sen jälkeen, kun Instagramissa eräs käyttäjä vaati, että Skolnick ”keskittyisi vain musiikkiin” ja olisi puuttumatta esimerkiksi aselakeihin, joiden tiukennuksista Skolnick on puhunut aiemminkin.

”En ymmärrä, miten se vaikuttaa sinun oikeuteesi, jos El Pasossa ja monissa muissa massa-ampumisissa käytettyjä raskaita aseita kohdeltaisiin kuin lentokoneita, joita ei saa ostettua kaikissa osavaltioissa kovin helposti ja jotka vaativat koulutusta, lupia ja ennakkotarkistuksia. Oikeus sellaisiin aseisiin pitää ansaita. Enkä puhu nyt tavallisemmista kivääreistä ja pistooleista, jotka kuuluvat yhä toiseen lisäykseen”, Skolnick kommentoi.

”Jos jollain on vakaa aikomus tappaa mahdollisimman monta ihmistä (kuten Teksasin epäilty) tai avoimesti ylistää muita massatappajia kuten Uuden-Seelannin ampujaa (kuten Teksasin epäilty sosiaalisessa mediassa teki), niin sori vaan, hänellä ei pitäisi olla oikeus näihin järeisiin sota-aseisiin. Kukaan ei ole viemässä sinulta sinun toista lisäystäsi, mutta on korkea aika tunnustaa meidän oikeutemme olla tulematta ammutuksi tällaisten yksilöiden ja tällaisten aseiden kautta.”