Joulunajan kovin haaste on esitetty: kuka selviytyy kauhistuttavan Whamageddonin loppuun saakka?

5.12.2017 13:35

Nyt osui sosiaalisen median uutisvirrassa silmiin niin kova kampanja, että se on syytä esitellä myös Soundin sivuilla. Whamageddon on nimittäin alkanut, ja tämä selviytymistaistelu onkin sellainen, että siinä selviytyvät maaliviivalle saakka vain harvat, valitut ja onnekkaimmat.

Homman nimi on seuraavanlainen. Olet epäilemättä tietoinen Wham!-yhtyeen vuonna 1984 julkaiseman Last Christmas -megasuperhitin olemassaolosta? Ja olet varmasti havainnut, että kappaleen kuulemiselta on melko vaikea välttyä joulun aikaan? No, nyt katsotaan, onko ylipäätään inhimillisesti mahdollista säästyä Geroge Michaelin sydänsuruilta: tarkoitus on selvitä jouluaattoon saakka ilman, että altistuu kertaakaan Last Christmasille.

Tarkennuksena sääntöihin mainitaan, että kisa koskee vain alkuperäistä kappaletta – cover-versioita tai remixejä voi kuunnella niin paljon kuin huvittaa. Pelistä poistuminen eli polttopallotermein ”palaminen” tapahtuu, kun havahtuu jossain siihen, että kisakappale soi. Palamisestaan voi ilmoittaa sosiaalisessa mediassa #whamageddon-hashtagilla, ja kaatuneiden nimet lisätään Whamhallan kunniakirjoihin. Muiden pelaajien kiusaaminen kisabiisiä soittamalla ei ole tarkoituksenmukaista.

Lisätietoa kampanjasta voi lukea sen kotisivuilta. Verkkotuottaja taitaa olla vielä pelissä mukana, ei ainakaan parhaalla tahdollakaan tule mieleen yhtään Wham!-iskua viime päiviltä. Saapa nähdä, kauanko on onni myötä! (Eipä siinä, hieno biisihän se on)

Lisää luettavaa