Jurassic Rock jää tauolle 11 vuoden jälkeen – ”Nähdään tulevaisuudessa”

Jurassic Rockia ei nähdä ainakaan ensi kesänä.
6.11.2018 10:25

Mikkeliläinen Jurassic Rock -festivaali tiedottaa jäävänsä tauolle. Asiasta kerrotaan festivaalin sosiaalisessa mediassa varsin lyhyesti ja ytimekkäästi. Rokki ei siis raikaa Kenkäveronniemessä ensi kesänä ja koko tapahtuman jatkuminen on epävarmaa, vaikka tiedotteessa optimistisesti jatkoa povataankin.

”Kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille, artisteille, henkilökunnalle, talkoolaisille sekä muille kylän miehille. Jurassic Rock -Festival jää nyt tauolle, nähdään tulevaisuudessa”, organisaatiosta tiedotetaan.

Jurassic Rock jäi tänä vuonna yleisömäärältään selvästi alle odotusten ja sen tarjontaa arvosteltiin liian rock- ja metallipainotteiseksi, minkä vuoksi festivaalin jatkumisesta on ollut epävarmuutta. Aiemmin syksyllä festivaalin sosiaalisessa mediassa kerrottiin Jurassic Rockin toteutuvan vuonna 2019, mutta järjestäjätaho, Sanoma-konserniin kuuluva Nelonen Media Live Oy ei asiaa tuolloin vahvistanut. Nelonen Media Live osti N.C.D. Production Oy:n koko festariliiketoiminnan maaliskuussa ja sai kaupassa Jurassic Rockin sekä noin 30 muuta festivaalia.

Vuodesta 2007 lähtien järjestettyä Jurassic Rockia juhlittiin ensimmäiset vuodet Visulahdessa vanhan Dinosaurockin paikalla. Vuonna 2014 festivaali siirtyi nykyiselle paikalleen Kenkäveronniemeen. Tänä kesänä festivaalin artistikattaukseen kuuluivat muun muassa Raised Fist, Vince Neil, Turbonegro, Stam1na, Mokoma, Von Hertzen Brothers, Apulanta ja Sonata Arctica.

Lisää luettavaa