K. K. Downing kertoo jättäneensä kirjastaan pois Judas Priest -välirikkoon liittyneen yksityiskohdan – ”Poistumiseni junailtiin”

2.5.2021 21:25

Entinen Judas Priest -kitaristi K. K. Downing palasi yhtyeestä lähtönsä aikoihin brasilialaisen Inside With Paulo Baron tuoreessa haastattelussa.

Downing poistui Priestin riveistä vuonna 2011, mutta paljastaa nyt, että ehti muuttaa mieltään ennen lopullista välirikkoa. Sittemmin miehen paikan Priestissä on ottanut Richie Faulkner.

”En mainitse tätä kirjassa [vuonna 2018 julkaistu 40 vuotta Judas Priestiä, Kitarasankarin muistelmat], mutta muutamaa kuukautta myöhemmin muutin mieleni. Se on sama kuin tyttöystävän tai vaimon kanssa… En ole koskaan ollut naimisissa, mutta minulla on ollut paljon erimielisyyksiä partnereiden ja tyttöystävien kanssa, ja aina vähän ajan päästä sitä miettii, että ’Voi ei. Oliko se minun syytäni?’ Huhtikuussa [2011] olimme jäähyväiskiertueella. Sanoin Ianille [Hill]: ’Luulen pyörtäväni päätökseni. Minun pitäisi olla mukana rundilla…’, ja pyysin häntä lähettämään heidän työstämänsä settilistan. Hän teki työtä käskettyä, mutta heti seuraavana päivänä he ilmoittivat lehdistölle että olin jättäytynyt pois bändistä. Olin todella vihainen, sillä oli selvää, että he olivat puhuneet keskenään. Minusta ei siis oikein tunnu siltä, että olisin jättänyt bändin, vaan että poistumiseni junailtiin.”

Katso haastattelu alta.

Lisää luettavaa