K. K. Downing puolustaa Judas Priestin paljon parjattua vuoden 2008 konseptialbumia – ”Minä rakastan sitä”

14.6.2020 20:06

Entinen Judas Priest -kitaristi K. K. Downing on muistellut The Flying V Documentary TV Channelin haastattelussa viimeiseksi Priest-albumikseen jäänyttä mammuttilevyä.

Kyseessähän oli vuonna 2008 julkaistu tupla-albumi Nostradamus, joka oli paitsi yhtyeen uran ensimmäinen konseptialbumi, myös yksi sen parjatuimmista tuotoksista.

”Monet eivät luultavasti ymmärrä Nostradamusta, mutta se oli hieno juttu meille — oli meille hienoa ilmaista ja näyttää mihin muusikoina pystymme”, Downing sanoo nyt. ”Lisäksi se oli originelli. Minä rakastan sitä.”

”Nostradamuksen kohtaloksi osoittautui luultavasti se, jonka ajattelin olevan levyn paras puoli, eli se, että halusin viedä ihmiset takaisin entisaikoihin”, mies jatkaa. ”Kun iso konseptialbumi julkaistiin vuosia sitten, kuten vaikkapa [Jimi Hendrixin] Electric Ladyland, meillä oli tapana sulkeutua makkareihimme, vetää verhot ikkunoiden eteen, laittaa kuulokkeet päähän ja upota omiin maailmoihimme koko levyn ajaksi ja olla yhtä musiikin kanssa. Halusin ihmisten kokevan Nostradamuksen juuri tuolla tavoin.”

Voit kuunnella Downingin kommentit alta.

Lisää luettavaa