Käänne Soundgardenin ja Chris Cornellin lesken riidoissa – yhtye sai kotisivunsa ja sosiaalisen median tilinsä takaisin haltuunsa

16.6.2021 22:03

Yksi viime aikojen surullisimmista saagoista rockin maailmassa on osoittamassa mahdollisia päättymisen merkkejä. Soundgarden ja Chris Cornellin leski Vicky Cornell ovat nimittäin ilmoittaneet toistaiseksi voimassa olevasta aselevosta.

Leirien välisissä oikeusjutuissa on väännetty muun muassa yhtyeen virtuaalisesta omaisuudesta. Kuluvan vuoden helmikuussa yhtye tiedotti ”Soundgardenin sosiaalisten medioiden tulleen kaapatuiksi, tarkoituksena aiheuttaa hämmennystä ja johtaa faneja harhaan”. Maaliskuussa vuotaneiden oikeuteen toimitettujen papereiden mukaan ”Vicky [Cornell] on vaihtanut kaikki bändin sosiaalisten medioiden salasanat eikä jaa niitä… sillä hän haluaa, suoraan siteeraten, bändin ’haastavan hänet niistä oikeuteen’.”

Cornell esitti oman vastineensa huhtikuussa syyttäen yhtyettä hänen mustamaalaamisestaan sekä lastensa vainoamisesta.

Nyt leirit kuitenkin vaikuttaisivat löytäneen viimein jonkinlaisen yhteisen sävelen – ainakin väliaikaisesti.

Vasta julkaistun yhteisen lausunnon mukaan kesäkuun 15. päivä Soundgarden ja Cornell ”ovat päässeet väliaikaiseen yhteisymmärrykseen, jonka myötä Soundgardenin sosiaalisen median tilit ja kotisivu siirtyvät yhtyeen elossa olevien jäsenten Kim Thayilin, Matt Cameronin ja Ben Shepherdin sekä heidän manageriensa Red Light Managementissa haltuun.”

”Sopimus merkitsee ensimmäistä rakentavaa askelta kohti parantumista ja avointa dialogia, ja osapuolet toivovat sosiaalisen median tilien juhlistavan yhtyeen saavutuksia ja musiikkia sekä jatkavan Chrisin perinnön kunnioittamista.”

Erillisessä lausunnossaan Vicky Cornell lisää ”yhteisten sosiaalisen median ponnisteluiden ja väliaikaisen yhteisymmärryksen myötä perheeni ja elossa olevat Soundgardenin jäsenet toivovat juhlistavansa Chrisiä ja hänen musiikkiaan molemminpuolisen kunnioituksen ja rakkauden avulla. Me kaikki tiedostamme Chrisin traagisen menetyksen tuottaman perusteellisen kivun sekä polun, jolle se on meidät vienyt.”

 

Lisää luettavaa