Kamat kasaan ja dumdiduu – TOOT TOOT julkaisee Arthur-trilogian

15.3.2013 11:52

Kitaristi-laulaja Timo Kämäräisen ja rumpali Olli Krogeruksen ankarasti ja isosti rockaava TOOT TOOT -duo julkaisee vuosi sitten ilmestyneen, kehutun debyyttinsä jatkoksi Arthur-trilogian, joka koostuu kolmesta kuluvan vuoden aikana julkaistavasta ep-levystä. 

Arthur I julkaistaan 28. maaliskuuta ja sen teaser-videon näkee alta.

Levynjulkkarikeikka soi 28.3. Tavastialla.

Arthurin biisit syntyvät Kämäräisen kellaristudiossa. 

– Halusimme nyt henkisesti palata siihen lähtötilanteeseen kun TOOT TOOT syntyi. Teki mieli vaan soitella kahdestaan ihan mitä huvittaa, sekoilla vapautuneesti. Kasailtuani äänitysrojua tuonne kellariin ja havaittuamme soundin olevan mainio, ajateltiin että tässähän meidän kannattaa näitä levyjä tehdä. Mahdollisuus toimia omaan tahtiin tuntuu nyt tosi hyvältä ja tällä kertaa se tarkoittaa varsin ripeää tahtia. Kamat kasaan ja dumdiduu, Kämäräinen kommentoi Arthurin syntyvaiheita.

– Ep-sarjan ajatuksena on toiminnan dokumentointi pidemmältä ajalta. Meillä on halu pitää pyörät pyörimässä kaiken aikaa päästelemällä materiaalia tällä tavalla tasaisemmin ulos, pienemmissä erissä ja useammin, rumpali Olli Krogerus jatkaa.

Lisää luettavaa