Kansas saapuu syksyllä Suomeen – Juhlistaa menestysalbumiaan Tampereella ja Helsingissä

Yhtye julkaisee kesällä myös uuden studioalbumin.
5.3.2020 08:27

Progressiivissävytteisen klassisen rockin veteraaniyhtye Kansas saapuu Suomeen ensi syksynä. Yhtye konsertoi 23. lokakuuta Tampereen Tampere-talolla ja seuraavana päivänä vielä Helsingin Kulttuuritalolla. Liput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä alkaen 59 euron hintaan.

Suomen-keikat ovat osa yhtyeen vuonna 1977 julkaistun Point Of Know Return -menestysalbumin juhlakiertuetta. Konserteissa kuullaan muun muassa kaikki kyseisen levyn kappaleet (kuten megahitti Dust In The Wind) sekä muita klassikoita ja myös uusia, 26. kesäkuuta ilmestyvän The Absence Of Presence -albumin kappaleita. Vuonna 1973 perustetussa yhtyeessä ovat alkuperäisjäsenistä mukana rumpali Phil Ehart sekä kitaristi Richard Williams. Kokoonpanoon kuuluvat lisäksi Billy Greer (basso & laulu), Ronnie Platt (laulu & kosketinsoittimet), David Ragsdale (viulu & kitara), Tom Brislin (kosketinsoittimet) ja Zak Rizvi (kitara).

Yhtyeen oli tarkoitus tulla Suomeen viimeksi vuonna 2017, mutta tuolloin bändi perui koko Euroopan-kiertueensa ”turvallisuussyihin” vedoten.

Lisää luettavaa