Kappas, maailmaan ilmaantui äkkiarvaamatta varsin asiallinen versio Joy Divisionin vähemmän tunnetusta mestariteoksesta

Cult of Luna tekaisi tällaisen liki kymmenen vuotta sitten ja unohti sitten koko jutun.
26.9.2017 16:38

Joskus sitä äänittää hyvän coverbiisin ja unohtaa tykkänään, että sellainenkin tuli tehtyä. Näin kävi ainakin Cult of Lunalle, joka kertoo Facebookissa taltioineensa vuonna 2008 Joy Divisionin 24 Hours -biisin ruotsalaisen radioaseman livesessiossa ja unohtaneensa sittemmin koko asian. Onneksi kappale pulpahti nyt esille, sillä tämähän on aivan oivallinen läpiluenta, vaikka ärisevä laulutyyli ei kappaletta puekaan aivan Ian Curtisin haparoivan baritonin malliin.

24 Hours on poimittu tietysti Joy Divisionin toiselta ja viimeiseksi jääneeltä albumilta Closer (1980). Mainio kappale, joka harmillisen usein jää She’s Lost Controlin, Transmissionin, Disorderin ja sellaisten kanonisoitujen klassikoiden varjoon – Love Will Tear Us Apartista nyt puhumattakaan.

Lisää luettavaa