Käsi pakettiin vain viikkoja ennen Amerikan-kiertuetta – Santa Cruz peruu helmikuun keikkansa

Viivi Huuska

Menneenä viikonloppuna Radio Rock -risteilyllä edustanut Santa Cruz joutuu perumaan helmikuun Suomen-keikkansa basisti Middyn käsitapaturman vuoksi. Basistin tapaturma sattui pahimmilleen ennen bändin maaliskuulle buukkaamaa Yhdysvaltain-kiertuetta.

– Olemme todella pahoillamme joutuessamme ilmoittamaan, että tämän kuun keikat ovat jouduttu perumaan, sillä basistimme Middy mursi kätensä viikonlopun juhlinnan yhteydessä, bändi tiedottaa Facebook-tilillään.

Santa Cruz kertoo, että helmikuun perutuille keikoille Kuopiossa (Kulttuuriareena 44, 10.2.) ja Kouvolassa (House Of Rock, 16.2.) pyritään löytämään korvaavat päivämäärät. Päivityksessään bändi toivoo basistilleen pikaista paranemista ennen maaliskuun ensimmäisenä päivänä Houstonista starttaavaa Amerikan-rundia, jolla mukana nähdään myös vapaapainitähti Chris Jerichon tähdittämä FozzyThrough Fire sekä Dark Sky Choir.

Millaisessa menossa Santa Cruz oli viikonloppuna ennen Middyn käden joutumista pinkkiin pakettiin. Tsekkaa helsinkiläiskoplan livekunto Soundin sunnuntaisesta videojutusta.