Kasvutarina ihmisestä, joka jätettiin yksin – Lama-ajan Lapset laulaa rehellisesti huumeongelmista ja syrjäytymisestä

Levinneet naamat jatkaa linjakkaasti bändin omaleimaista tuotantoa.

Aiemmilla singleillään ahkerasti musiikkipalveluiden soittolistoilla soinut ja Soundin vuoden 2017 tulokkaiden yleisöäänestyksessä top kymppiin noussut turkulainen rockyhtye Lama-ajan Lapset jatkaa omaleimaista ja kiivasta tuotantoaan uudella Levinneet naamat -singlellä. Kappale on laulaja-kitaristi Jesse Qvickmanin mukaan kasvutarina yksin jätetystä ihmisestä, joka ei vuosiin tiennyt eroa oikean ja väärän välillä vaan joutui opettelemaan kaikki asiat kantapään kautta.

”Kappaleen pohjana toimii raitistumiseni kaksi vuotta sitten ja puhun tekstissä asioista, jotka vain parantuva addikti pystyy täysin ymmärtämään. Kappaletta on ollut vaikea kirjoittaa, sillä se on minua rehellisimmilläni ja tunnen jopa pahaa oloa kappaleesta aika ajoin”, Qvickman kertoo.