Kauko Röyhkä alkaa jo väsyä somekohuihin: ”En halua asettua minkään miesaatteen mannekiiniksi”

24.10.2018 12:20

Kauko Röyhkä on pysytellyt viime aikoina otsikoissa enemmän muiden syiden kuin musiikkinsa vuoksi. Facebookiin ahkerasti kirjoittava laulaja on ottanut kantaa muun muassa keskusteluun #metoo-liikkeestä ja toksisesta maskuliinisuudesta – ja virittänyt samalla useammankin pienimuotoisen kohun, kun miehen kirjoituksia on ihmetelty, kauhisteltu tai kiitelty.

Röyhkä on puhunut aiheista myös Helsingin Sanomien kaltaisille valtakunnallisille medioille, mutta ilmeisesti nyt alkaa riittää. Uusimmassa somepäivityksessään hän sano ykskantaan, ettei halua ryhtyä minkään liikkeen keulakuvaksi.

”Alkaa jo vähän kyllästyttää tämä mies-vastaan-nainen-astelma, josta jauhetaan niin paljon, enkä halua asettua minkään miesaatteen mannekiiniksi”, Röyhkä kirjoittaa.

”Kun tein ekan levyni ja kirjani, minua haukuttiin Oulun kaduilla homoksi. Ei auttanut, vaikka kuljin viehättävän tyttöystävän kanssa käsi kädessä. Huutajat olivat varmaankin näitä toksisia maskuliineja. Vähän myöhemmin, kun aloin menestyä, samat tyypit tulivat nuolemaan persettäni.”

Tavoilleen uskollisesti laulaja löytää itselleen vertauskuvan yllättävästä suunnasta. Röyhkä ajattelee itseään miehisen miehen sijaan – rottana.

”Rottaa voidaan jahdata, mutta sitä on vaikea saada kiinni. Se osaa väistellä ja luikkia karkuun. Silti se lymyää aina jossain ja jatkaa määrätietoisesti toimintaansa. Vasta nurkkaan ajettuna se puolustautuu raivokkaasti, muuten se ei piittaa paskaakaan”, Röyhkä kirjoittaa.

”Rotta ui pois uppoavista laivoista, joita voivat olla huonot parisuhteet, surkeat diilit, tunkkaiset kuppikunnat jne. Rotta löytää aina uuden paatin, jolle se kömpii märkänä ja ruhjottuna, mutta taas se nuolee haavansa ja puksuttaa hartiat kyyryssä eteenpäin. Rotta ei saa koskaan palkintoa työstään rottana, sillä rotista ei pidetä. Rotalle ei soiteta fanfaareja eikä sen päähän lasketa kruunua. Mutta loppujen lopuksi rotta on voittaja.”

Lue alkuperäinen viesti alapuolelta:

Lisää luettavaa