Islantilaisyhtye Kaleo tuo Fight or Flight -kiertueensa Helsinkiin vuonna 2022. Indie rockia, folkia ja bluesia yhdistelevä bändi esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 29. kesäkuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy keskiviikkona 23. kesäkuuta Lippupisteessä.
Kaleo on saanut uransa 2010-luvulla aika hyvälle mallille, kun No Good -single oli Grammy-ehdokkaana ja Way Down We Go kuultiin monenmoisissa tv-ohjelmissa Greyn Anatomiasta alkaen. Yhtyeen toinen albumi Surface Sounds julkaistiin 23. huhtikuuta 2021.
Kaleon lämmittelijänä toimii Belle Mt. Liput keikalle kustantavat alkaen 28 euroa. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.