Kiinnostaako Pink Floyd? Syksyllä olisi tarjolla varsin kiinnostava jäähallikeikka

15.3.2024 16:53

Pink Floyd -tribuuttiyhtye Brit Floyd palaa pitkästä aikaa suomalaisyleisön eteen. Nimensä mukaisesti brittiläinen kokoonpano tuo Helsingin Jäähalliin P-U-L-S-E 2024 -tuotantonsa, ja tätä soittojuhlaa vietetään 24. syyskuuta.

P-U-L-S-E 2024 -produktion myötä Brit Floyd juhlistaa Pink Floydin The Division Bell -kiertuetta, joka jäi 30 vuotta sitten progejättiläisen viimeiseksi maailmankiertueeksi. Kahden ja puolen tunnin show tarjoaa muhkean valo- ja lasershow’n, eli audiovisuaalista ilottelua on odotettavissa.
 
Brit Floydin settilistalla on The Division Bell -albumin kappaleita sekä varhaisempia hittejä. Yhtyettä johtaa kitaristi-laulaja Damian Darlington. Ensimmäisen konserttinsa Brit Floyd teki Liverpoolissa 2011, ja sen jälkeen yhtye on esiintynyt pitkälti yli tuhat kertaa eri puolilla maailmaa. Suomessa Brit Floyd nähtiin viimeksi syksyllä 2016.

Liput keikalle maksavat alkaen 59 euroa. Ennakkomyynti alkaa 20. maaliskuuta Ticketmasterin myyntikanavissa.

Lisää luettavaa