Kitaravirtuoosi Joe Satriani iskee jälleen – uusi single ja tulevan albumin tiedot julki

Joe Satriani

Aikamme yhdeksi arvostetuimmista kitarataitureista laskettava Joe Satriani julkaisee uransa 19. studioalbumin 8. huhtikuuta. The Elephants of Mars -nimeä kantavalta pitkäsoitolta on nyt tarjolla esimakuna Sahara-singlepoiminta, jonka pariin pääset jutun lopusta.

The Elephants of Mars seuraa vuonna 2020 julkaistua Shapeshiftingiä.

Satriani suuntaa pian myös kiertueelle, mutta ei kuitenkaan konserttien vaan taidenäyttelyiden myötä. Miehellä on nimittäin luvassa kaksi näyttelyä Floridassa. Ensimmäinen näistä järjestetään tammikuun 8. päivä Hollywoodin Hard Rock Hotel and Casinossa, ja toinen heti seuraavana päivänä Boca Ratonin Town Center Mallissa.

”Musiikki ja taide ovat intohimoni”, Satriani sanoo tiedotteessaan. ”Pidän siitä, että teen näkymättömästä näkyvää ja uskomattomasta totta. Kuva kankaalla, sähkökitarasta nyt puhumattakaan, voivat saada sinut tuntemaan jotain odottamatonta ja paljastavaa, jotain, joka on alku suuremmalle henkilökohtaiselle oivallukselle.”

Alla Joen pojan Z. Z. Satrianin uutuussinglelle ohjaama musiikkivideo.

The Elephants of Mars -albumin kappalelistaus:
1. Sahara
2. The Elephants of Mars
3. Faceless
4. Blue Foot Groovy
5. Tension and Release
6. Sailing the Seas of Ganymede
7. Doors of Perception
8. E 104th St NYC
9. Pumpin’
10. Dance of the Spores
11. Night Scene
12. Through a Mother’s Day Darkly
13. 22 Memory Lane
14. Desolation