”Koko klubi tyhjeni” – Alice Cooper -kitaristi Nita Strauss muistelee surkeinta keikkaansa

No, jostainhan se on aloitettava.
26.2.2025 09:53

Tuoreessa Guitar Player -lehden haastattelussa kitarasankari Nita Straussia, joka on soolouransa lisäksi ollut pitkään osa Alice Cooperin bändiä, muisteli elämänsä surkeinta keikkakokemusta. Tämä tapahtui Straussin mukaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun kitaristi oli vasta esiteini-iässä ja soitti ensimmäisessä bändissään.

”San Fernandossa oli pieni heviklubi Cobalt Café, joka piti bändikisoja. Päätimme osallistua, mutta päästäkseen lavalle bändin piti myydä kymmenen pääsylippua. Meillä ei ollut kovin iso ystäväpiiri, joten myimme neljä lippua rumpalin tyttöystävälle ja jonkun veljelle. Lopulta isäni tuli apuun ja osti loput liput, jotta pääsimme lavalle. Hän oli itse kiertävä muusikko ja ymmärsi homman jujun”, Strauss kertaa.

”Se oli todella jännittävää. Ihan oikea keikka ihmisten edessä! Siitä tulisi mahtavaa! Osasimme vain kolme biisiä: kaksi omaa sävellystä ja Metallican For Whom the Bell Tollsin. Nousimme lavalle ja aloimme rokata. Jostain syystä koko klubi tyhjeni – myös muut illan bändit ja tuomaristo lähti pois! Isäni ja neljä muuta lippumme ostanutta olivat ainoat jotka jäivät.”

”Näin jälkikäteen katsoen voin sanoa, että se oli surkein keikka, jonka olen koskaan soittanut. Mutta siinä hetkessä se tuntui hienolta. Olin todella iloinen kun sain olla lavalla soittamassa. Koko bändi oli ihan liekeissä. Meitä ei kiinnostanut, että kaikki häipyivät. En tiedä, kuka voitti tai julistettiinko voittajaa edes, mutta me potkimme perseitä esteistä huolimatta. Emme me oikeasti potkineet ketään perseelle, mutta siltä meistä siinä hetkessä tuntui.”

Lue myös: Älkää kitiskö, tuumaa Nita Strauss – kitarasankari näkee metallifaneissa liikaa ”marisevia pikkulapsia”

Lue myös: ”Olin vaarallinen addikti” – Nita Strauss puhuu avoimesti päihteidenkäytöstään