Harvalla yhtyeellä on riittänyt jäsenten välistä draamaa niin paljon kuin Journeyllä. Väki perustajajäsen Neal Schonin ympärillä on vuosien varrella vaihtunut tiuhaan ja yhtyeen pitkäaikaisimmat nykyjäsenet Schon ja Jonathan Cain ja ovat setvineet riitojaan raastuvassa asti. Huhuja vuodesta 2007 orkesterin riveissä laulaneen Arnel Pinedan asemasta on myös kiertänyt tasaisin väliajoin.
Puheet solistin pallin heilumisesta voimistuivat jälleen, kun yhtye soitti viime viikolla kaksi keikkaa Japanissa. Paikalle oli nimittäin lennätetty yllättäen myös Steve Perry -imitaattori Hugo Valenti.
Ensimmäisenä iltana Valenti nousi lavalle laulamaan Faithfullyn, mikä ei sinänsä ole epätavallista, sillä Pinedalla on tapana pitää konserteissa taukoja orkesterin muiden jäsenten päästessä ääneen. Valenti nousi kuitenkin lavalle myös seuraavalla keikalla, ja laulaa kiekautti Faithfullyn lisäksi myös Keep On Runnin’ -kappaleen.
Pineda kommentoi myöhemmin tilannetta Valentista ja Journeystä jaetulla sosiaalisen median julkaisulla.
”Siinähän se bändi onkin”, laulaja kirjoitti Instagramissa. ”Nyt voin siirtyä syrjään. Onnittelut Journey.”
Yhtye esiintyy seuraavaksi lauantai-iltana Honolulussa. Jää nähtäväksi, millaisella kokoonpanolla ja työnjaolla Neal S. Blaisdell Arenalla oikein huhkitaan.
