Nightwish pitää kenties taukoa, mutta Marco Hietala pysyy kiireisenä. Tämän vuoden lopussa Hietala kiertää Raskasta joulua -kiertueen tähtenä, ja heti ensi vuoden alussa on vuorossa toinen pitkä rundi. Se onkin hivenen yllättävä konsepti.
Hietala nimittäin lähtee tien päälle Charonin laulajana parhaiten tunnetun JP Leppäluodon sekä Amoralin Ari Koivusen kanssa. Trio tekee yhdeksän keikkaa eri puolilla Suomea.
Tiedote kertoo: ”Kolmikko on viettänyt viime aikoina vapaa-aikaa yhdessä. Musisointi on luonnollisesti ollut vahvassa roolissa, ja nyt maamme eturivin metallilaulajat ovat päättäneet suoda tuloksia julki myös kuulijoille.” Powerless Trioksi nimetyn kokoonpanon livesetti koostuu tiettävästi laulajien suosikkibiiseistä sekä omasta tuotannosta.
“Molemmissa herroissa asuu sopiva määrä pikkupoikaa, joka haluaa tutkia uusia juttuja avoimin mielin! Marco on hyvin analyyttinen kaveri, jolla täytyy tavallaan olla kaikki palikat ojennuksessa, mutta rennolla meiningillä. Ari ottaa arjessa rennosti, mutta on töissä hyvin pedantti ja haluaa pitää suunnitelluista asioista kiinni. Minä keskityn sekoittamaan Marcon palikat ja hämmentämään Arin suunnitelmat, se on pyhä tehtäväni”, Leppäluoto kertoo tiedotteessa.
Sillä lailla! Lippujen ennakkomyynti alkoi tänään Ticketmasterissa, Lippupisteessä ja Lipputoimistossa, hinnat ovat alkaen 26 euroa. Kiertue-aikataulu näyttää seuraavalta:
25.1 Raahe, Raahesali (Raahesalin lipunmyynti)
26.1 Iisalmi, Eino Säisä-sali (Lipputoimisto)
27.1 Oulu, Madetojan sali (Ticketmaster)
1.2 Lahti, Sibeliustalo (Lippupiste)
2.2 Mikkeli, Mikaeli (Ticketmaster)
3.2 Jyväskylä, Paviljonki (Ticketmaster)
7.2 Helsinki, Savoy-Teatteri (Lippupiste)
8.2 Tampere, Tampere-talo (Lippupiste)
9.2 Kuopio, Puikkari (Liveto)