”Kovempihan tämä on kuin…” – Black Sabbath veti Kaisaniemen täpötäyteen

8.7.2016 12:18

Viimeisellä, tai ainakin luultavasti viimeisellä, isolla maailmankiertueellaan oleva hevipioneeri Black Sabbath veti todella komean yleisömäärän Helsingin Kaisaniemeen tuulisena ja viileänä torstai-iltana. Paikka oli lopulta loppuunmyyty, eli vanhoja Sabbath-bravuureita kuunteli kaksikymmentä tuhatta ihmistä.

Maailmankiertueelta kuuluneet kommentit ja YouTube-videot oat kertoneet bändin instrumentalistien olevan kovassa iskussa, mutta solisti Ozzy Osbournen kunto on puolestaan ollut enemmän tai vähemmän ”iltakohtainen”.

Niin oli Kaisaniemessäkin. Black Sabbath starttasi klassisellä nimibiisillään ja jatkoi matkaansa Fairies Wear Bootsin ja After Foreverin kautta Into The Voidiin. Tämä musiikkihan on ”about” maailman parasta ja Tony Iommi, Geezer Butler sekä Tommy Clufetos laskettelivatkin menemään pirun komeasti.

Osbourne taas aloitti oman toimituksensa takellellen. Sanoja unohtui ja nuottikin oli hakusassa, mutta onneksi ”kaiken kansan Ossi” sai pillinsä kuntoon jossakin Snowblindin ja War Pigsin tietämillä. Melodiat alkoivat osua varsin kiitettävästi ja äänikin kantoi kuulaasti. Edellisen Hartwall-areenan vedon tasolle Black Sabbathin toimitus ei kokonaisuudessan yltänyt, mutta kyllähän konsertista jäi lopulta varsin hyvä maku suuhun.

Lainataan tähän vielä illan avausyhtyeen Opethin Mikael Åkerfeldtia: ”Kovempihan tämä on kuin joskus muinoin. Olen kieltämättä joskus nähnyt paljon huonomminkin vetävän Black Sabbathin”.

(Mies muuten huomautti tulevasta Opeth-albumista seuraavaa: ”Tulette VARMASTI pitämään siitä”.)

Tässäpäs vähän Timo Isoahon ottamia kuvia:

Lisää luettavaa