”Kuinka huolissasi olet?” – Ministryllä on jälleen painavaa asiaa, kuuntele yhtyeen uutuussingle

Industrial-suuruus Ministry iskee jälleen. Orkesterin tuore, Alert Level -nimeä kantava single on jälleen painavan asian kuorruttamaa tanakkaa toimitusta – siis ehtaa Ministryä.

”Viimeistelimme kappaleen tammikuussa ja se kuulosti mahtavalta Australian- ja Japanin-keikoillamme, ennen kuin jouduimme karanteeniin”, nokkamies Al Jourgensen kommentoi. ”Alkuperäinen suunnitelma oli, että viimeistelisimme uuden levyn ennen heinäkuun Industrial Strength -jenkkikiertuetta, jotta voisimme julkaista sen vaalipäivänä, mutta muuttuneiden olosuhteiden — ja kuinka ajankohtaiselta tämä kappale näinä eriskummallisina aikoina tuntuu — päätimme julkaista Alert Levelin nyt. Kappaleessa kysytään ’Kuinka huolissasi olet?’ ja olenkin kiinnostunut kuinka ihmiset siihen vastaavat.”

Kappaleen virallisen lyriikkavideon löydät alta.