Kuka olikaan se todellinen rock’n’rollin ruumiillistuma? Tony Iommi tietää tähänkin vastauksen

9.10.2018 08:30

Ikä ei tule yksin, sen tietää myös Tony Iommi. Black Sabbath -ikoni vaihtoi hiljattain hieman ajatuksia skotlantilaisen The Heraldin toimittajan kanssa, ja puheenaiheeksi valikoitui muun muassa se, miten Sabbathin viimeisen kiertueen meiningit olivat erilaisia villiin nuoruuteen verrattuna.

”Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän tunnet kiertuerutiinit nahoissasi. Kun olimme parikymppisiä, valvoimme läpi yön. Yritimme samaa viime kiertueella, mutta kyllähän siinä kävi väsyneeksi”, Iommi kertoo.

Iommi tunnetusti tietää yhtä sun toista villistä elämästä. Sabbath-muusikoiden päihteidenkäyttö oli aikanaan tolkutonta, mutta ihme kyllä kukaan bändistä ei kuollut elintapojensa seurauksena.

”Enpä tiedä”, Iommi vastaa, kun toimittaja kysyy häneltä, miksi Sabbathin jäsenet selvisivät, mutta monet muut saman ikäpolven muusikot eivät.

”Olen nähnyt niin monien ystävien ja kollegojen kuolevan huumeisiin tai vastaavaan, aina John Bonhamista alkaen. John oli hyvä ystäväni, ja olen nähnyt monien muiden menevän samaa reittiä”, Iommi sanoo.

”Tässä hommassa tulee yksinäiseksi. Sitä tylsistyy hotellihuoneessa, jolloin tavallisesti yrittää etsiä tekemistä muualta. Niin Lemmykin teki. Hän oli todellinen rock’n’rollin ruumiillistuma – se kaveri, joka osasi polttaa kynttilää molemmista päistä. Mutta jossain vaiheessa on hidastettava ja sanottava, ettei näin voi jatkua loputtomiin.”

”Jopa Keith Richardsin täytyy. On ällistyttävää, että hän painaa yhä menemään. Nostan hänelle hattua”, Iommi sanoo.

Muistakaa siis: jos Lemmy kykeni bailaamaan vuosikymmeniä ties minkä myrkkyjen voimin, se ei tarkoita, että ihan jokainen selviäisi samasta hengissä. Älkää venyttäkö tuurianne!

Lisää luettavaa