”Kuulehan nyt…” – Dave Grohl kommentoi nasevasti Nevermind-kansikuvakohua

Nipi / Backgrid London LTD / AOP

Syksyn mittaan on pitkin sosiaalista mediaa päivitelty Yhdysvalloista kuuluneita uutisia, kun Nirvanan Nevermind-klassikkoalbumin kannessa pulikoiva Spencer Elden, nyttemmin 30-vuotiaaksi varttunut mies, haastoi yhtyeen jäsenet sekä Kurt Cobainin perikunnan oikeuteen. Eldenin näkemyksen mukaan Nevermindin kansi täyttää lapsipornon tunnusmerkit, ja hän vaatii korvauksia.

Kuvio on kohotuttanut kulmakarvoja, koska aikaisemmin Elden on syleillyt Nevermind-kuuluisuuttaan kaksin käsin. Hän on tatuoinut levyn nimen rintakehäänsä, ja aikuisena hän on poseerannut lehtijuttuja varten otetuissa kansikuvan päivitetyissä versioissa.

Nirvanan jäsenistö ei ole asiaa pahemmin kommentoinut, mutta nyt Dave Grohlilta kysyttiin aiheesta Vulturen haastattelussa. Edelleenkään Grohl ole innokas ryhtymään kovin syvällisiin analyyseihin, mutta ei hän hirveän vakavasti näytä haastetta ottavan.

”En tiedä, voinko sanoa siitä paljoakaan, koska en ole juuri ajatellut asiaa. Minusta tuntuu samalta kuin ilmeisesti monista muistakin, eli olen eri mieltä [Eldenin kanssa]. Siinä kaikki, mitä minulla on sanottavana.”

Toimittaja jatkoi aiheesta vielä huomauttamalla Eldenin myöhemmistä Nevermind-tempauksista, eikä Grohl malttanut olla tölväisemättä.

”Kuulehan nyt, hän se on ottanut Nevermind-tatuoinnin. Minä en.”

Niin, no, onhan tuo aika paljonpuhuva näkökanta aiheeseen. Jäämme odottamaan, mihin lopputulokseen jupakassa päästään.