Tältä näytti, kun Nirvanan Nevermindin kanteen ikuistettu vauva toisti ikonisen kuvan 25 vuotta myöhemmin raavaana miehenä

25.9.2016 16:54

Eilen juhlittiin Nirvanan rock-maailman mullistaneen Nevermind-albumin 25-vuotisjuhlia. Itse sisällön lisäksi levyn yksi ikonisimmista ominaisuuksista on sen kansikuva, jossa nelikuukautinen Spencer Elden -niminen vauva seuraa siimaan sidottua seteliä uima-altaassa. Juhlan kunniaksi Elden sukelsi uudelleen altaaseen toistaakseen otoksen, mutta parilla merkittävällä erolla aiempaan: tällä kertaa tatuointeja on enemmän ja uimahousutkin pysyivät tiukasti jalassa.

– Sanoin kuvaajalle, että otetaan kuva alasti, mutta hänen mielestään se olisi ollut outoa. Pidin sitten uimahousut jalassani, Elden toteaa New York Postille hienoisesti pettyneenä. Vuosipäivä on minulle merkittävä juttu. On outoa ajatella, että tein jotakin noin viisi minuuttia ollessani neljän kuukauden ikäinen ja siitä muodostui ajan saatossa näinkin ikonista kuvastoa.

Tässäpä siis juhlan kunniaksi Spencer Elden uima-altaassa 25 vuotta myöhemmin, olkaapa hyvät:

Lisää luettavaa