Kuusivuotias Svart juhlii – Svart Festival valtaa Helsingin ja Jyväskylän syksyllä

23.6.2015 10:51

Svart Records -levy-yhtiö juhlii marraskuussa kuusivuotista taivaltaan.

Yhtiö järjestää kaksiosaisen nimikkofestivaalin: perjantaina 27. marraskuuta järjestettävän ensimmäisen Svart Festivalin juhlapaikkana on Helsingin Nosturi, jossa kahdelle lavalle nousee levy-yhtiön ykkösnimiä Jess & The Ancient Onesin (kuvassa), Speedtrapin, Sammal-yhtyeen, Kesän sekä Hard Actionin johdolla.

Päivää myöhemmin, lauantaina 28. marraskuuta, sama viisikko nousee lauteille Jyväskylän Lutakossa, jossa esiintyjäkaartiin liittyy myös postpunk-yhtye 1981.

Svart Recordsin nokkamies Tomi Pulkin mukaan ajatus omasta sisäfestarista on ollut pitkään mielessä, mutta toteuttamiseen meni aikaa – eikä synnyttämisprosessi ollut liian helppo nytkään.

– Olimme aikeissa järjestää nimikkotapahtuman jo viime vuonna yhtiön täyttäessä viisi vuotta, mutta julkaisutoiminta vei kaiken ajan. Siirsimme ajankohtaa reilusti eteenpäin ja annoimme Blow Up That Gramophonen sekä Clarksdale Communicationsin hoitaa käytännön järjestelyn. Festivaalilla olisi ollut kysyntää muihinkin kaupunkeihin, mutta yhtyeiden aikataulut eivät antaneet periksi. Ensi vuonna pyrimme levittämään Svart-sanomaa muihinkin kaupunkeihin erilaisten tapahtumien muodossa, Pulkki kommentoi.

Svart Festivalin liput ovat nyt myynnissä. Ennakkolippuja Nosturin keikalle saa Lippupalvelusta ja Lutakkoon Tiketistä sekä Lutakon omasta ennakkolipunmyynnistä. Tapahtuman yhteistyökumppanit ovat Svart Records, Nosturi, Lutakko, Elmun Baari, Blow Up That Gramophone, Clarksdale Communications sekä Soundi.

Tapahtuman Facebook-sivu löytyy täältä.

Lisää luettavaa