Lars Ulrichilta kysyttiin, taittuisiko häneltä tarvittaessa Rush-materiaali? Metallica-kannuttajalla selkeä näkemys ainakin tietystä biisistä

Metallica-rumpali Lars Ulrich vieraili hiljattain SiriusXM:n The Howard Stern Show’ssa. Yksi esiin nousseista juttuaiheista oli Blabbermouthin mukaan Taylor Hawkins -muistokonsertit, joiden tiimoilta Ulrich pääsi muun muassa soittamaan yhdessä AC/DC-solisti Brian Johnsonin ja Foo Fighters -muusikoiden kanssa.

”Yksi juttu tässä bändissä [Metallica] on, että emme harhaile paljoakaan muualle. Ja luulen, että se on myös iso syy sille, miksi Metallica on vielä näin 41 vuoden jälkeen toiminnassa”, Ulrich sanoo. ”Kirk [Hammett] on tietysti tehnyt soolojuttuaan, ja James [Hetfield] teki jotain yhden Waylon Jenningsin lapsen kanssa muutama vuosi sitten. Minä olen tehnyt pari juttua ja [Robert] Trujillo palaa aina välillä Suicidaliin [Tendencies] ja Infectious Groovesiin, mutta emme harhaile liiaksi.”

”Dave Grohl soitti minulle kolme tai neljä kuukautta sitten ja kysyi, osallistuisinko Taylor Hawkinsin muistokonsertteihin Wembleyllä ja Los Angelesin Forumilla, ja minä tietysti vastasin, ennen kuin hän ehti edes selittää loppuun, että ’kyllä, Dave. Tulen sinne. Kerro vain mitä haluat ja minä ilmaannun paikalle pelien ja pensselien kanssa.'”

”Metallica-maailman ulkopuolelle harhailu ei ole minulle mitään ominaisinta puuhaa”, Ulrich jatkaa. ”Luulen, että iso syy sille miksi pysyttelemme Metallica-universumissamme on se, että yhdessä olemme turvassa, tuemme toisiamme ja meillä on se meidän juttumme. Mutta Grohlin ja kolmen muun Foo Fighters -kaverin ja AC/DC:n Brian Johnsonin kanssa AC/DC-setin soittaminen oli ihan vitun hauskaa.”

”Käytän usein sopii pirtaan -ilmausta. AC/DC-biisien soittaminen sopii minun pirtaani. Jos he olisivat sanoneet — ja minä siis rakastan Rushia — että ’tulehan soittamaan 2112 Alexin [Lifeson] ja Geddyn [Lee] kanssa, tuumisin, että siihen taitaa löytyä vähän joitain paremmin sopiviakin tyyppejä.”

Ulrich lisää AC/DC:n soittamisen Johnsonin ja Foo Fightersin kanssa olleen ”maaginen kokemus”.

Entä kykenisikö hän taitojensa puolesta tarvittaessa soittamaan edesmenneen Neil Peartin osuudet Rush-muusikoiden kanssa.

”Pystyisinkö siihen? Alexin ja Geddyn kanssa soittaminen olisi tietenkin uskomatonta”, Ulrich vastaa. ”Chad Smith ja Dave soittivat pari biisiä [heidän kanssaan]. Se olisi jyrkkä mäki noustavaksi. Se vaatisi paljon treeniä ja valmistelua. 2112 olisi luultavasti minulle liian iso pala purtavaksi. Mitä tulee materiaaliin minkä parissa tunnen oloni mukavaksi, ja jonka parissa toimin muutoinkin, niin AC/DC-kama on kuin luotu minulle. Rakastan sitä hyvin paljon.”

Ulrich kuitenkin sanoo, että esimerkiksi Deep Purplen, Led Zeppelinin ja Black Sabbathin kappalemateriaali taittuu varmasti.

”Olen opiskellut kaikkia kolmea jo lähes 50 vuotta, joten ne sopivat ehdottomasti pirtaani”, Ulrich toteaa.