”Lauloin puhtaaksi pöydän” – Pariisin Kevät -yhtyeestä tuttu Antti Pouta julkaisee esikoisalbuminsa elokuussa

Levyn myötä lähdetään myös kiertueelle kokeneista muusikoista kootun bändin kanssa.

Antti Pouta.

Antti Pouta on tähän asti säveltänyt elokuvamusiikkia sekä julkaissut yksittäisiä soolosinglejä, jotka ovat löytäneet tiensä muun muassa Soundin Perjantaibiiseiksi. Nyt on seuraavan askeleen aika: Poudan esikoisalbumi Yhteys julkaistaan 9. elokuuta.

”Lauloin puhtaaksi pöydän, sinne rivien väleihin. Laulut on mulle tavallaan päiväkirjamerkintöjä ja Yhteys-levyn lauluihin mahtui paljon isoja hetkiä ja tuntemuksia. Tuntui hyvältä saada albumi valmiiksi, ja samalla paketoida tietty elämänvaihe päätökseen. Jälkikäteen ajateltuna olen erityisen ylpeä siitä, että tekstit ja levy kokonaisuudessaan, kaiken sen haikeuden ja draamankin keskellä, onnistuvat kantamaan sellaista toivon kipinää ja valoa”, Pouta kertoo.

Pariisin Kevät -yhtyeestä tutun Poudan esikoislevyn julkaisua juhlistetaan keskiviikkona 9. elokuuta Helsingin Tavastialla ja levyn tiimoilta laulaja-lauluntekijä lähtee myös kiertueelle. Miehen taustaorkesterista löytyy myös kokeneita ja tuttuja muusikoita kuten Jari Salminen (Anna Puu, Poets of the Fall), Juho Kanervo (Saimaa, Laura Närhi) ja Jaakko Murros (Jonna Tervomaa, Olavi Uusivirta).

”Se fiilis, että saa omia lauluja vihdoin todella ulos ihmisten kuultavaksi, on äärimmäisen upea ja jännittävä, mutta parasta on päästä pian esittämään levyn biisejä kimpassa taitavan bändini kanssa. Uskon, että meillä on paljon annettavaa jengille ympäri maan!”