Lauri Tähkä & Elonkerjuu valmistautuu uuden albumin julkaisuun

5.9.2007 06:01

Suursuosioon kohonnut Lauri Tähkä & Elonkerjuu julkaisee Tuhannen riemua -uutuusalbuminsa 19.9. Bändillä on myös takanaan mainio keikkakesä.

– Kesän keikat tuntuivat enemmänkin ropsun syänniltä ku rukiin leikkuulta. Porukkaa oli keikoolla sanotahanko näin, että aivan helevetisti. Isoin jengi oli Kaivopuistos eli noin 60000 henkiä. Meillä on ollu niitettävää ja me poijaat ollahan niitetty! Tyäntekeminen on mukavaa, Lauri Tähkä sanoo.

– Paras veto sijoottuuu Tampereelle Tammerfestiin. Keli oli ku lehemän henkäys. Ihimiset hyvällä tuulella, leppoosan avoomia kaikelle, mitä maailmahan mahtuu. Keikkapaikka oli amfiteatterimainen tila heti siinä hotelli Ilveksen kupees. Paikka ja tunnelma teki  ihmiset läsnäoleviksi ja rakastettavan lämpöösiksi. Sinä iltana kukaan ei olisi pystyny nujertamaan yleisöä eikä bändiä. Oli niin mukavaa…

Mennäänpä uuden albumin maailmaan. 

– Levyn saimma valmiiksi kesäkuun aikana ja sitähän pullukootihin Amurissa lähes pari kuukautta tuottaja Riku Mattilan johdatuksessa. Tuhannen riemua -nimi kuvaa hyvin uutta levyämme. Tuhannen riemuun mahtuu ihmisen savimutamaa-pohojaaset ajatukset ja aivoitukset. Ja niin siihen mahtuu ilon, palon ja intohimon leikautuksetkin.

Kuvailepa hieman tulevaa levyänne?

– Dynaaminen ja primitiivinen. Tekstillisesti pohdiskeleva ja maalaisjärkinen. Tuottaja Mattila piiskas ja ruoski bändiä enemmän Maailma on renki -levyllä. Se sai bändin kuulostamaan enemmän itseltään. Mattila on ehostanut ja tehostanut sointiamme. Uusi pitkäsoitto on melodisempi. Kahdentoista sinkun levy, vaatimattomasti.

Millaista biisien tekeminen nyt oli?

– Kesän 2006 jälkeen painuin Kustavin saaristoon pariksi viikoksi tekemään aihioita ja raakileita tulevalle levylle. Saaressa, missä olin ei ollut mitään muita  mukavuuksia, kun lauluntekeminen, uiminen ja saunominen. Raakileet tuli helposti. Simo Ralli teki pienessä pohjalaiskylässä omia raakileitaan ja Lenni rustasi pitkäsaaressa muutaman komian laulun. Teimme kaikkiaan noin 65 demojuttua, joista Mattila valkkasi parhaimmiston. Viimmeene eräpäivä laulujen jätölle oli vuodenvaihde 2006-2007. Paineita ei ollut laulujen raakiledemosiansaksalaulunteko-vaiheessa, niitä tuli ku pululta paskaa, heleposti ja kivutta. Ruikkimalla!

 – Paineita alko tulla vasta tänä keväänä, ku viimmeisteli tekstejä ja bändisovitukset oli tehty. Tunteet paskasta loistokkaaseen heitteli aika ajoin. Joitakin tekstejä tuli tehtyä monelle kertaa. Hauraasta lasista tuumaiseen teräkseen oli tunnelmat levyä tehdessä. Nyt väännettiin kuitenkin viimmesen päälle. Riistariitainen yhteisö tekee hyvää jälkeä.

Entä sitten sanoitukset… Millaiset aiheet olivat vahvimmin pinnalla lyriikoita tehdessä?

– Tekstejä tehdessä kirjoottajaa johoratteloo aika pitkälle nähty, kuultu tai eletty elämä. Uusia lauluja pitää yrittää vaan keksiä ja teherä, eikä odotella jotakin taiteellista höpöhöpö-inspiraatiota. Laulun tekeminen on kovaa työtä eikä mitään virkkaamista tai baareissa ja "piireissä" olutlasi huulilla-avautumista tyyliin "voi kuinka kurjaa tää rokkenroll-elämä on!"  Kaikkea muuta… Laulun tekemisessä ja tekstittämisessä pitää olla aito, rehellinen, hauras ja haavoittuva. Täytyy olla runopoika, muttei tarvi elää niinku runodokukukko.

– Ihmissuhdeasiat, elämä ihmisten välillä, on kiehtovaa. Pihatontuista ja Marimekko-kuoseista aiheutuneesta parisuhdedraamasta on mukava  keksiä lauluja. Arkirealistinen ja koruton rakkauren ja rakkauren vaikeuden kuvaaminen on Elonkerjuuta. Ei me kuvata pinkinpunaasta huumahetkeä tai lattecappucino-henkistä ensitapaamista kaupunkien hienostokahviloissa. Meirän rakkaurenkuvaalut maistuu mullalle ja haisoo reherille sianpaskalle, elämälle. Olemme tutkineet ja sisäistäneet paljon vanhaa eteläpohjalaista laulukulttuuria itseemme. Samuli Paulaharju ja Toivo Kuula ovat innoittaneet meitä kovasti kirjoittamiseen. Näis jätkis oli rokkenrollia! Ne ei ollu mitää näennäisrokkareita, jotka voivooteloo päivät pitkät, että pitääs teherä, pitääs teherä… Nämä kiersi ja teki.

www.lauritahka.com

  
 

Lisää luettavaa