Lehti: Game Of Thrones ja Pirates Of The Caribbean -näyttelijät mukaan Queen-elokuvaan – Katso Brian Mayn kuvia kulisseista

Vanity Fairin mukaan Aidan Gillen ja Tom Hollander näyttelevät yhtyeen managereita.
27.9.2017 13:21

Vanity Fair -lehden mukaan tuleva Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn näyttelijäkaarti on vahvistunut parilla varsin mielenkiintoisella nimellä. Lehden tietojen mukaan supersuositussa Game Of Thrones -sarjassa Petyr ”Littlefinger” Baelishin roolissa nähty Aidan Gillen näyttelee John Reidiä, yhtyeen manageria vuosina 1975–1978. Vuodesta 1978 eteenpäin managerina toimineen Jim Beachin roolissa nähdään puolestaan Pirates Of The Caribbean -elokuvien pahista Cutler Beckettiä esittänyt Tom Hollander.

Bryan Singerin (mm. X-Men, The Usual Suspects) ohjaaman elokuvan päärooleissa nähdään Rami Malek (Mr. Robot) Freddie Mercuryna, Ben Hardy (EastEnders) Roger Taylorina, Gwilym Lee (Jamestown) Brian Mayna ja Joe Mazzello (Jurassic Park, The Social Network) John Deaconina. Elokuvaa varten on jo kuvattu muun muassa yhtyeen esiintymistä vuoden 1985 Live Aid -konsertissa.

Queen-muusikot Roger Taylor ja Brian May toimivat elokuvan tuottajina sekä neuvonantajina ja ainakin May seuraa kuvauksia hyvin tiiviisti. Kitaristi on myös julkaissut Instagramissa paljon kuvamateriaalia kuvauksista tai muuten elokuvaan liittyen. Alla muutama valittu pala Mayn postauksista.

Lisää luettavaa