Huhut kertovat, että tulevassa Queen-elokuvassa nähdään varsin ilahduttava näyttelijävieras

Party on, Wayne!
12.9.2017 15:03

Muistathan tämän videon? Siis sen Wayne’s World -komedian kohtauksen, jossa Wayne ja Garth kavereineen ajelevat kaupungilla kuunnellen samalla Queenin Bohemian Rhapsodya ja laulaen kappaletta mukana? Jos 1990-luvun elokuvista pitäisi valita kymmenen tunnetuinta leffapätkää, tuo olisi epäilemättä mukana.

Niinpä on varsin sopivaa, että Wayne Campbellia esittänyt koomikkosuuruus Mike Myers on huhujen mukaan liittymässä tulevan Queen-elokuvan näyttelijäkaartiin. Näin ainakin kerrotaan Deadline-sivustolla, vaikka muita yksityiskohtia roolista ei ole tiedossa. Jos maailmassa on lainkaan oikeutta, sen täytyy liittyä jotenkin tuohon vuoden 1975 rock-oopperaan.

Toivotaan, että huhut pitävät paikkansa! Queenia elokuvassa esittävät Rami Malek (Freddie Mercury), Joseph Mazzello (John Deacon), Ben Hardy (Roger Taylor) ja Gwilym Lee (Brian May). Vaan kuinka moni muisti, että tuossa ylempänä mainitussa Wayne’s World -pätkässä on toisena takapenkin headbangerina Tobias Beecheriä Oz-sarjassa esittänyt Lee Tergesen? Mind=blown!

Lisää luettavaa